Ympäri Ontariota (ja vähän Jenkkejäkin)

Viime kirjoituksessa oltiin Montrealin ulkopuolella, ja jatketaan toistaiseksi samalla linjalla. Kulunut kevät on ollut oman lyhyen työhistoriani kenties kiireisin, ja toukokuuhun tullessa alkoi olla fiilis sen mukainen että lyhyelle lomalle on päästävä. Onneksi lomani määräytyvät YK:n työehtosopimusten mukaisesti, kanadalaisilla ehdoilla lomaa kertyisi huomattavasti vähemmän. Eipä siis muuta kun viikko vapaata hakuun ja suunnittelemaan!

Luontaisin valinta viikon lomalle täällä taitaisi olla pakettimatka Floridaan, Meksikoon tai jonnekin päin Karibiaa. Moinen toiminta ei kuitenkaan tällä kertaa lämmittänyt, vaan mieli teki tien päälle. Suuressa maassa on paljon nähtävää, ja tällä kertaa suunnaksi valikoitui eteläinen Ontario. Mukaan mahtui myös parin päivän visiitti USA:n puolella Detroitissa, sillä jenkkien "ruostevyöhyke" on jostain syystä aina kiinnostanut. 

Reissua varten tarvitaan tietenkin auto, jollaista en ole lukuisista kehotuksista huolimatta suostunut vielä omaksi ostamaan. Onneksi vuokraaminen on suht edullista ja vaivatonta, varsin näpsäkkä Chrysler irtosi 10 päiväksi käyttöön noin 400 Kanadan dollarilla, eli noin 275 eurolla. Lisäksi bensa kun on halpaa eurooppalaiseen tasoon verrattuna, autoilu ei koidu kohtalokkaan kalliiksi. Myöhemmin ilmenevistä syistä johtuen ajaminen ei kuitenkaan aivan täyttä hunajaa täälläkään aina ole. 

Reitti

Menopeli. Taustalla Detroitin hylätty rautatieasema.

Toronto ja ympäristö

Ensimmäinen etappi matkalla on luonnollisesti päästä pois Montrealista. Aikainen lähtö toimistolta ei pelastanut pitkän viikonlopun perjantairuuhkilta, joten pelkästään poispääsy Montrealin saarelta kesti lähes kaksi tuntia. Sittemmin meno kävi sujuvammaksi, mutta liikennettä riitti läpi koko illan pitkän ajon. Valitettavasti kuitenkaan kyseessä ei todellakaan ollut reissun ainoa ruuhkassa istuminen. 

Matkaseura mukaan Ottawasta, jonka jälkeen ensimmäinen pysähdys matkalla Montrealista suurten järvien suuntaan on Kanadan suurin kaupunki ja taloudellinen keskus Toronto. Ennen matkaa yritin kysellä tutuilta Toronton nähtävyyksistä, mutta kovin oli hiljaista, mitä vähän ihmettelen. Osoittautui nimittäin, että kyseessä on varsin eläväinen paikka, jossa nähtävää ja tehtävää riittäisi helposti viikkokausiksi. Meillä oli kuitenkin käytettävissä kaupungille vain kaksi päivää, joten nähtävyyksien suhteen tuli olla valikoiva.

Toronton kenties tunnetuin nähtävyys on CN-torni, joka on korkein länsimaissa sijaitseva tornirakennelma (553 metriä). Tornista toki avautuu mukavat näkymät, mutta sinne pääseminen on tehty vaivalloiseksi sekä kalliiksi. Tarkoitan tietenkin jonottamista; torni on yksi Kanadan suosituimmista vierailupaikoista, mikä tarkoittaa valtavia jonoja lipputiskeille. Asiaa ei helpota netistä ennakkoon ostettavat liput, sillä myös niiden kanssa joutuu jonottamaan lippuluukulle, jotta kassa voi lyödä lippuun leimansa. Ei varmaan myöskään ole yllätys, että tornin hinnoittelu on tyyriinpuoleinen. Jos korkeat paikat kiinnostaa, niin ehkä tätä voi suositella, muuten ei kannata vaivautua.

Sään salliessa kaupunkia on kätevä kiertää pyöräillen. Pyöräkaistoja löytyy kohtuu hyvin, samoin kuin hienoja järvenrantareittejä pitkin Ontario-järven rantoja. Toronton sijainti ison järven vieressä on muutenkin iso plussa, pienen meren kokoinen järvi raikastaa mukavasti ilmaa ja luo avaruuden tuntua kaupunkiin. Keskustan edustalla järvessä on pitkulainen Toronto Island -saari, jolle pääsee (jonottamisen jälkeen) kätevästi lautalla. Saarelta käsin voi ihailla Toronton silhuettia, nauttia piknikistä tai vain maata rannalla. Varsinkin viikonloppuisin saari ja sinne menevät lautat ruuhkautuvat, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Erityisesti kannattaa leiriytyä saarella sijaitsevan lentokentän kupeeseen ja ihailla laskeutumisia lähietäisyydeltä.

Torontosta matka jatkui Victoria Dayn kunniaksi Lontooseen, Ontarioon. Kyseessä oli nopea sukulointikeikka, eikä kaupunkia sinänsä ehditty juuri näkemään. Nippelitietona voi mainita, että kuten sieltä oikeastakin Lontoosta, myös Kanadan Lontoosta löytyy Thames-niminen joki. Matkalla kohden Detroitia, joka on matkan seuraava etappi, sijaitsee manner-Kanadan eteläisin kohta, Point Peleen kansallispuistossa Erie-järveen työntyvä niemenkärki. Kaunis puisto kyseessä, joka on etenkin  muuttolintujen ja niitä bongaavien suosiossa.

Billy Bishop -lentokenttä Toronto Islandilla

Torontoa saarelta nähtynä

Köyhän miehen St. Maarten

Etelämmäksi ei tässä maassa maata pitkin pääse

Detroit

Detroit on paikka, jossa vierailua olen odottanut pitkään. Yhdysvaltojen koillisosan "ruostevyöhyke" on kokenut kovia globalisaation paineessa teollisuuden siirtyessä muualle ja muuttoliikkeen vähentäessä asukaslukua. Detroit on kenties tunnetuin esimerkki alueen ongelmista, huipentumana kaupungin ajautuminen konkurssiin muutama vuosi sitten. Mielenkiinnolla odotinkin näkeväni millaista jälkeä tuollaisen mittaluokan muutokset saavat kaupungissa aikaan. 

Ensikosketus meiningistä oli Airbnb-majapaikan portailla nukkunut koditon, jonka talon isäntä hääti kovaäänisesti tiehensä. Majoitus sijaitsi ydinkeskustaa ympäröivällä alueella, jota yleisesti kutsutaan Midtowniksi. Alue oli joskus hyvin toimeentulevan keskiluokan kansoittamaa, sittemmin kaupungista poispäin suuntautunut muuttoliike on lähes tyhjentänyt Midtownin asukkaista. Hylättyjä rakennuksia ja tyhjiä tontteja onkin joka puolella. Vaikuttavimpia ilmestyksiä ovat hylätyt hotellit, jotka varmasti joskus ovat pullistelleet varakkaista vieraista, ja jotka nyt täysin hylättyjä ja tyhjillään.

Detroit nousi ja kaatui autoteollisuuden mukana. Ford-museossa vieraillessa voi aistia sadan vuoden takaista tunnelmaa autoteollisuuden ottaessa ensiaskeleitaan. Auto oli luonnollisesti alkuun suurta yleellisyyttä; Ford erottui sadoista muista auto-startupeista kehittämällä edullisemman T-mallinsa, joka oli myös keskiluokan ulottuvilla. Autojen yleistyminen puolestaan johti ihmisten suurempaan liikkuvuuteen, nyt miltei kenellä tahansa oli mahdollisuus matkustaa vaivatta satoja kilometrejä. Tuotannon kasvattaminen vaati uusia tuotantotapoja, johtaen liukuhihnatyön kehittämiseen. Autotehtailla oli valtava sosiaalinen vaikutus alueella, vähän samaan tapaan kuin Suomessa kehittyi kaupunkeja paperitehtaiden ja sahojen yhteyteen, Detroit oli täysin riippuvainen autoteollisuudesta.

Kukoistuksessaan Detroit oli 1920- ja 30-luvuilla, jolloin teollisuus kukoisti ja kaupunki kasvoi vauhdilla. Tuolta ajalta peräisin Detroitissa onkin rutkasti hienoja rakennuksia, mm. upeita kivisiä pilvenpiirtäjiä. Jotkut rakennuksista ovat vielä pystyssä ja hyvässä kunnossa, osa taas valitettavasti rappeutuu täysin hylättyinä. Suomalaisnäkökulmasta mielenkiintoinen yksityiskohta on keskustan joenranta-alue, joka on Eliel Saarisen suunnittelema. Kukoistuksensa huipulla kaupunkia kutsuttiinkin kliseisesti "Pohjois-Amerikan Pariisiksi". Jotain perää tuolla lempinimellä kyllä on.

Detroitia katsellessa pystyi oikeastaan vaan ihmettelemään sen kokeman rappion laajuutta. Missään en ole nähnyt niin paljoa hylättyjä asuintaloja, hotelleja, varastoja tai tehtaita. Kaupungin ongelmat ovat hyvin selvästi esillä keskustan ja sitä ympäröivien alueiden katukuvassa.

Kuitenkin, ripaus optimismia on ilmassa. Detroitin yliopistot ovat ainakin osin laadukkaita, ja houkuttelevat lahjakkaita nuoria alueelle. Kaupungin konkurssista huolimatta kadut ja muu perusinfra vaikuttaa olevan kohtuullisessa kunnossa, esimerkiksi Montrealiin verrattuna. Uusi (ja ensimmäinen) raitiovaunulinja on rakenteilla. Asuminen on taatusti halpaa. Mutta Detroitin kenties vahvin valtti on sen uskomaton historia auto- musiikki- ja taidekaupunkina. Kukapa ei olisi kiinnostunut kiertelemään hylättyjä rakennuksia, bongaamaan Jack Whiten omistaman baarin tai Eminemin kotikadun, tai fiilistelemään aitoa detroitilaista Motown-musiikkia? Detroit on jälleen kerran paikka, jonne tulee ehdottomasti palata joku päivä.

T-mallin Ford muutti maailmaa

Niin paljon hylättyä...

Mutta myös paljon kaunista

Kohti Niagaraa

Detroitista matka jatkui pohjoiseen kohden Huron-järveä ja Sarnian pikkukaupunkia Kanadan puolella rajaa. Suuria järviä on yhteensä viisi, joista tällä reissulla nähtiin kolme (Ontario, Erie ja Huron). Järviä on kyllä vaikea mieltää järviksi lainkaan, enemmän ne muistuttava merta valtavine aavoineen. Hienoja rantoja löytyi jokaisen kolmen rannalta, uimakerrat jäivät toukokuun vedenlämpötilojen vuoksi yhteen. Sarniassakin olisi rantoja riittänyt, niiden ja rajan ylittävän hienon sillan lisäksi muuta nähtävää kylästä ei taidakaan löytyä.

Seurasi pitkä ajomatka eteläisen Ontarion halki kohden Niagaran putouksia. Toistaiseksi omien kokemusteni mukaan Kanadassa autoilu on melko tylsää hommaa; kaupunkeja yhdistää kaksi- tai kolmikaistaiset moottoritiet, joilla junnataan satasen nopeusrajoituksella useimmiten viivasuoria teitä pitkin. Maisemana on peltoa tai tylsää pusikkoa, kaiteet ja meluaidat blokkaavat näkymät kaupunkeihin. Motarilla liikenne vetää normaalitilanteessa hyvin, kuitenkin ruuhkan osuessa kohdalle liikenne on aivan jumissa ja lyhyeen matkaan voi kulua tunteja. Paluumatkalla etenkin Toronton ympäristöön muodostui isoja ruuhkia, mikä oli sinänsä turhauttavaa kun emme olleet edes menossa koko kaupunkiin. Taukoja ajomatkoilla pääsee pitämään noin vajaan sadan kilometrin välein ripotelluilla "Onroute"-palvelukeskittymillä, jotka kliinisyydessään vertautuvat Suomen ABC-ketjuun.

Siitä voi arvioida kiirelle hintaa

Ajomatkan päässä odotti yksi Pohjois-Amerikan vaikuttavimmista luonnonilmiöistä: Niagaran putoukset. Putoukset itsessään ovat vaikuttava kokemus, valtavan kohinan saattelemana Erie-järven vedet syöksyvät 50 metriä suoraan alas kohden Ontario-järveä, joka on viimeinen suurista järvistä ennen Atlantin valtamerta. Samat vedet virtaavat myöhemmin Montrealin läpi St- Lawrencea pitkin. Niagara-joki, jossa putoukset sijaitsevat muodostaa Kanadan ja USA:n rajan, ja ilmeisesti maiden välillä on ollut aikanaan kiistaa siitä, kumman aluetta putousten aiheuttama eroosio syö enemmän.

Onneksi noudatimme ennakkovaroitusta, emmekä jääneet putousta ympäröivään tivoliin minuuttiakaan pidemmäksi kuin oli välttämätöntä. Putousten ympäristöstä on nimittäin onnistuttu rakentamaan hyvin vaikuttavalla tavalla erittäin hämmentävä hotelli- ja kasinokeskittymä. Itse putoukset on nopeasti nähty niitä reunustavalta rantabulevardilta; alueelle keskittynyt viihdeteollisuus tarjoaisi mahdollisuuden nähdä ne kaikista muistakin mahdollisista vinkkeleistä; laivasta aivan putousten alta, ylhäältä helikopterista tai tornista käsin, ja huhujen mukaan putousten taaksekin pääsee käytävää pitkin, jossa niitä pääsisi ihmettelemään "sisältä" käsin.

Kun putoukset oli nähty,  oli aika siirtyä rauhallisempaan ympäristöön. Noin puolen tunnin ajomatkan päässä, Ontario-järven rannalla, sijaitsee Niagara-on-the-Lake -niminen pikkukaupunki. Kaupungilla on merkittävä rooli Kanadan historiassa, se oli nimittäin brittien Ylä-Kanadan (noin nykyinen Ontario) ensimmäinen pääkaupunki. Pääkaupungin hankala asema amerikkalaisten välittömässä läheisyydessä realisoitui vuonna 1812, jolloin kaupungista käytiin ankara taistelu amerikkalaisten ja brittien välillä; amerikkalaiset valtasivat ja polttivat kaupungin, ja Ylä-Kanadan pääkaupunki siirrettiin Yorkiin (nykyinen Toronto), josta se on sittemmin siirtynyt Kingstonin kautta nykyiselle paikalleen Ottawaan.

Nykyisellään taisteluista ei ole Niagara-on-the-Lakella tietoakaan, vaan kyseessä on erittäin seesteinen paikka. Turistikauden ollessa huipussaan tilanne saattaa olla toinen, vielä toukokuussa kaduilla sai kävellä rauhassa. Turisteja kaupunkiin vetää teatterifestarit, golfkenttä ja - ehkä vähän yllättäen Kanadan ollessa kyseessä - viinitilat.

Niagaran seutu on tosiaan Kanadan tärkein viinintuotantoalue. Viinitiloja on vieri vieressä, ja paras tapa niiden kiertämiseen on lainata polkupyörä, jollaisen saa helposti esimerkiksi avuliaalta B&B-paikan emännältä. Niagaran kesä on suht lyhyt mutta kuuma, eikä alueen tiloilla vaikuta olevan kovin pitkiä perinteitä viinien valmistuksesta. Itse en ole mikään suuri viiniasiantuntija, mutta eurooppalaisiin viineihin verrattuna kanadalaiset tekeleet eivät maistu oikein miltään.  Paikallinen erikoisuus on makea jääviini, jota tulisi kai nauttia jälkiruokien kanssa. Keskinkertaisista viineistä huolimatta tutustumisen arvoinen alue!

Putouksen pauhua, sumua ja tietenkin turistipaatti joka kuvassa

Siellä kasvaa kanadalainen Riesling

Thousand Islands ja Cananoque

Matkan viimeinen kohde oli paluumatkan varrella kätevästi sijainnut Cananoquen kaupunki tai tarkemmin sanottuna sen kupeessa sijaitseva Thousand Islands -kansallispuisto. Cananoquen "satamasta" lähtee jokiristeilyjä, joilla voi ihailla paikallista saaristomaisemaa ja Pohjois-Amerikan kerman hulppeita kesämökkejä. Risteilyt ovat etenkin vanhemman väen suosiossa. Aurinkoisella ilmalla ja neljän tunnin ajomatkan jälkeen osasi myös nuorempi osasi nauttia jokiristeilystä.

Thousand Island ei kuitenkaan jäänyt Cananoquen ainoaksi nähtävyydeksi, vaan vähintäänkin yhtä jännittävää oli yöpyä aidossa pohjoisamerikkalaisessa motellissa. Vaikka paikka luonnehti itseään nimellä Resort & Spa, meitä ei huijattu. Auton sai ajaa suoraan yksikerroksisen majoitusrakennuksen eteen, huoneessa oli äänekäs ilmastointi ja särisevä kuvaputkitelevisio. Kompleksista löytyi myös sisäuima-allas ja muovinen sisäpuutarha vesielementteineen. Illalla baarissa olisi ollut livemusiikkia. Lienee sanomattakin selvää, että olimme motellin ainoat alle 60-vuotiaat asiakkaat.

Näiden kokemusten jälkeen oli jälleen hyvä palata virkamiestyön pariin.

Matkan topit ja flopit

 

Pitkähkö kirjoitus tällä kertaa, jonka anti voidaan tiivistää vaikkapa seuraavasti:

Top 3

Detroit - Niin paljon hylättyjä taloja, kodittomia, köyhyyttä ... Mutta myös upeaa arkkitehtuuria, rappioromantiikkaa, ja - toivottavasti - edessä parempi tulevaisuus. 

Niagara Falls - Turistilaumat eivät onnistu pilaamaan tätä upeaa luonnonilmiötä.

Toronto Island - Pyörä lauttaan mukaan ja saarta kiertämään. Hienot maisemat Toronton keskustaan, hiekkarantoja ja lentokonebongailua. 

Flop 3

Ruuhkat - Tässä maailmankolkassa on yksinkertaisesti liikaa autoja. Ongelmaa ei ratkaista rakentamalla lisää kaistoja.

Jonot - Ruuhkan muoto, ilman autoja. Etenkin CN-tornin sisäänpääsysysteemi on käsittämätön.

Alkoholipolitiikka - Miksi ihmeessä se puisto-olut pitää nauttia paperipussiin käärittynä?