Joren kanssa Montrealissa: Poutinea ja vaahterasiirappia

Ruoka on luonnollisesti olennainen osa arkipäivää riippumatta siitä missä päin sattuu asumaan. Montrealiin on kehittynyt varsin omaperäinen ja laadukas ruokaskene, joten nälkää täällä ei tarvitse nähdä. Kuten monikulttuuriseen kaupunkiin kuuluukin, ravintoloita löytyy joka lähtöön ja niitä löytyy joka kulmalta. Ihmiset myös käyttävät ravintoloita, ja pöytävarausten tekeminen on suositeltavaa arkisinkin. Ranskalaistyyppisiä paikkoja on tietenkin paljon, mutta ihan yksi yhteen ei quebeciläistä keittiötä voi Ranskaan verrata. Vaihteleva ilmasto sekä usean eri kulttuurin vaikutteet ovat vaikuttaneet paikallisten erikoisuuksien kehittymiseen, joista esitellään parhaimmistoa seuraavaksi.

Poutine

Kenties tunnetuin herkku täälläpäin on poutine (lausutaan vähän niin kun sen Venäjän pressan nimi). Ruoka on alunperin kotoisin Quebecin maaseudulta, ja perusraaka-aineita tälle mätölle on kaksi: ranskalaiset perunat ja niiden päälle sulatettu juusto. Homma viimeistellään päälle kaadettavalla kastikkeella, joka voikin sitten olla mitä tahansa. Perinteisin versio on ruskea kastike, jota terästetään naudanlihalla, kanalla tai kalkkunalla. Reseptistä on sittemmin väännetty kaikkia mahdollisia variaatioita, joista useimpiin kuuluu olennaisena osana huomattava määrä lihaa. Poutinen ulkonäkö ei välttämättä ole aina kaikista houkuttelevin, mutta kyseessä on varsin pätevä pikaruoka; varsinkin kylminä talvipäivinä tällainen setti maistuu luistelun lomassa, myös futismatsin puoliajalla poutine maistuu oluen kera. Mistään hienostelusta ei todellakaan voi puhua tämän kohdalla.

Savuliha

Poutinen ohella toinen yksinkertainen ja maistuva paikallisuus on savuliha, joka on alunperin juutalaisten siirtolaisten tuomisia. Liha valmistetaan antamalla sen marinoitua viikon verran, jonka jälkeen se savustetaan ja keitetään. Savuliha tunnetaan toki ruokana muuallakin, mutta Montrealin version erottaa muista ilmeisesti marinoinnissa käytettävät mausteet, joita täällä käytetään paljon. Lopputulos onkin yllättävän mausteikas. Tätä jytkyä nautitaan usein perinteisissä dinereissa, joissa on ainakin näin eurooppalaisesta näkökulmasta varsin vahvat jenkkifiilikset: rasva haisee, palvelu on nopeaa ja mutkatonta ja kaikille on selvää että paikalle on tultu täyttämään vatsa ruualla ilman sen isompia ohjelmanumeroita. Savuliha tarjoillaan yleensä leivän välissä, vahvan sinapin kera. Pahinta rasvaähkyä voi yrittää leikata tilaamalla lisukkeeksi vaikka suolakurkkuja tai kaalisalaatin.

Montrealin klassikot yhdessä: poutine savulihalla

Celine Dionin omistaman Schwarz-dinerin tymäkkä savulihasetti

Bagelit

Oma ehdoton suosikkini paikallisessa ruokatarjonnassa ovat bagelit. Nämä ovat siis pieniä leipiä, joissa on reikä keskellä, muistuttaen siis hieman donitsia tai suomalaista rinkeliä. Paitsi että bagelit ovat paljon parempia kuin rinkelit. New York mainostaa itseään bageleiden maailmanlaajuisena pääkaupunkina, mutta kun on kerran maistanut Montrealin bageleita, muita vaihtoehtoja ei tule enää mieleen edes kokeilla. Kaupungissa on pari leipomoa jotka ovat erikoistuneet pelkästään näiden herkkujen tekemiseen. Kumpainenkin on avoinna 24h, joten käsin rullatun, puu-uunissa paistetun bagelsetin voi käydä hakemassa koska vaan. Oma lähestymistapani on hankkia kerrallaan vähintään tusinan verran, pakastaa suurin osa ja nauttia varastoni antimista sitten tarpeen mukaan. Paikalliseen leivänpaahtimeen saa luonnollisesti päälle bagel-asetuksen, jolla rinkulasta paahtuu kätevästi vain sisäpuoli. Täytteiden valinta on olennaista, ja makuja on joka lähtöön makeista suolaisiin ja runsaista niukkoihin. Philadelphia-tuorejuusto muodostaa kuitenkin selkärangan suurimmalle osalle täytekombinaatioista.

Vaahterasiirappi

Yllätyksetön valinta, Kanadassa kun kerran ollaan. Quebecin provinssi on ylivoimaisesti maailman suurin vaahterasiirapin tuottaja, noin kolme neljäsosaa maailmassa kulutetusta vaahterasiirapista tulee täältä. Kyseiseen tuotteeseen onkin mahdoton olla törmäämättä, ja sitä käytetään hyvin joustavasti erilaisissa ruuissa; luultavasti Montrealin ravintoloita tarkkaan läpikäymällä sitä löytäisi sekoitettuna kaikkiin edellä mainittuihin ruokalajeihin. Perinteisin tapa hyödyntää vaahterasiirappia on toki käyttää sitä erilaisissa makeissa jälkiruuissa, kuten kakuissa, kastikkeissa tai lettujen päällä. Luovuus on kuitenkin ollut huipussaan esimerkiksi vaahterasiirappiviskin kehittelijöillä.

Lopuksi vielä erikoismaininta Montrealin parille erinomaiselle ruokamarkkinapaikalle. Quebecissa maanviljely on arvossaan, ja lähiseudun tuotteita saa kätevästi esimerkiksi päivittäin avoinna olevalta Jean Talonin torilta. En pidä itseäni minään erityisenä ruokahifistelijänä, mutta kyseisellä torilla vieraillessa vierähtää tunti jos toinenkin pelkästään tarjontaa ihmetellessä. Laajan tarjonnan lisäksi torilla asioimisessa on toinenkin hyvä puoli: sieltä ostetut ruoka-aineet ovat selvästi kaupan tarjontaa halvempia. Kaupasta ostettu ruoka on täällä yleisesti melko kallista, jos ei tykkää asioida tukkukortin ja peräkärryn kanssa Walmartissa tai muussa vastaavassa automarketissa.