Viisi asiaa jotka horjuttavat uskoani Montrealin erinomaisuuteen

Kuherruskuukausi Montrealin kanssa on nyt ohi, ja on tullut aika tilittää kaupungin oudoista puolista. Niistä arjen pienistä asoista, jotka laittavat ihmetyttämään kerta toisensa jälkeen.

Vuodatuksen saattelemana on myös hyvä siirtyä vanhan mantereen puolelle viettämään joululomaa. Blogi palaa levänneenä uusin aihein uuden vuoden puolella. Rentouttavaa joulua ja erinomaista uutta vuotta kaikille uskollisille lukijoille!

Pankkijärjestelmä

On uskomatonta, että näinkin kehittyneessä maassa maksujärjestelmä perustuu vieläkin suurimmaksi osaksi paperille. Enkä nyt tarkoita käteistä, vaan shekkejä. Suurimmat maksut, esim. vuokra, maksetaan yleisesti näillä lapuilla. Tämä ei oikein mahdu päähäni aikana, jona tekniset ratkaisut vaikkapa puhelimella maksamiselle ovat arkipäivää. Liksa sentään onnistutaan maksamaan suoraan tilille ilman shekkejä. Sen verran pankkisektori on täällä osoittanut innovatiivisuuttaan, että älypuhelinsovelluksella voi lunastaa shekkejä itselleen. 

Verkkopankki kyllä tunnetaan, mutta maksaminen sen avulla on onnistuttu tekemään hyvin hankalaksi. Vastaanottajan tilinumeron tietäminen ei riitä, vaan sen lisäksi maksutapahtuman läpivienti vaatii salasanan lähettämistä vastaanottajalle sähköpostilla tai tekstiviestillä. Esim. firmojen asiakaspalveluiden kanssa on mukava ja nopea asoida näissä salasana-asioissa.

Sen verran tunnustusta täytyy shekeille antaa, että onhan oma shekkivihko aika päheä ilmestys. Uskottavuus on taattu kun sellaisen vetäisee näyttävästi esille julkisella paikalla. Voihan se sittenkin olla, että näitä vanhan maailman reliikkejä tulee ikävä Suomessa. 

Käypää valuuttaa

Verot, kuitit, tipit

Toinen rahaan liittyvä outous on edessä kun vihdoin saat sen maksun suoritettua. Kaupan hyllyssä ilmoitettu hinta ei suinkaan ole sama, jonka joudut kassalla maksamaan, vaan vero lisätään hintaan vasta tiskillä. Kuten shekitkin, tämä kulttuuri on ilmeisesti jenkkien vaikutusta, enkä ole vielä kuullut yhtäkään järkevää selitystä verojen piilottamiselle hinnoista. Kun olet jokseenkin oppinut lisäämään päässäsi 15 prosenttia veroa hintoihin, tulee yleensä eteen kauppa (esim. paikallinen Alko), jossa verot ovatkin mukana listahinnoissa. 

Kolmas etelänaapurin tuoma hienous on tippikulttuuri. Se otetaan täällä hyvin vakavasti. 15 prosenttia on minimimäärä tipata ravintoloissa, baareissa, takseissa jne. Jos tippi pääsee unohtumaan, siitä kyllä muistutetaan ja nopeasti. Hyvästä palvelusta tippiä antaa mielelään, varsinkin kun ravintoloiden yleinen hintataso on edullinen, mutta kun sitä odotetaan maksettavan vaikka palvelu olisi luokatonta. Myös päässälasku saa lisää harjoitusta, kun listahinnan ja verojen päälle saa vielä hahmotella tipin, joka toki lasketaan verottomasta hinnasta, eikä laskun loppusummasta. 

Mitähän siitä tuli oikein maksettua? Vaikka kuitti näin vaittääkin, oikea vastaus ei ole 50,25 $

Roskat

Roskien vienti on hyvin pieni arkinen asia, joka laittaa kuitenkin hiertämään yllättävän kovasti. Täällä ei nimittäin ole lainkaan yhdentekevää, milloin roskat saa kämpästä pois viedä. Ainakaan omalla asuinalueellani oskakatoksia tai talonyhtiön yhteisiä roskiksia ei ole, vaan roskat jätetään kadunvarteen, josta roska-auto ne hakee määrättyinä aikoina. Esimerkiksi kotikadullani tavalliset kotitalousjätteet tulee jättää (pakattuna) kadulle maanantaisin ja torstaisin klo 17-20 sekä kierrätettävät materiaalit tiistaisin klo 16-19. Näiden aikarajojen rikkojia uhataan tuntuvilla sakoilla, joskaan ihan vielä ei ole selvinnyt miten sääntöjä valvotaan - roskat kun voi aina käydä heittämässä naapuritalon edustalle. Aikarajat luonnollisesti aiheuttavat ongelmia, jos tulee tehtyä vähänkään pidempää päivää töissä. Tai jos vaikka haluaa harrastaa jotain tiistai-iltaisin, jolloin kierrätys ei vain liene sinua varten. 

Paljastettakoon, että itse tulee aika usein jätettyä roskasäkit kadulle aamulla töihin lähtiessä. Toistaiseksi ei ole sakkoja näkynyt, tulee vain muistaa silputa kirjeet yms. osoitteen paljastavat dokumentit huolella ennen roskiin laittoa, jottei roskispoliisi löydä yhteystietoja väärin laitettujen roskien seasta. Tällaistakin kuulemma ilmenee.

Kunnolla ne roskat tai tulee penalttia

Metro

Montrealin metro on varsin kätevä keino liikkua ympäri kaupunkia. Sen ovat muutkin huomanneet, sillä metro on aina täynnä, kellonajasta riippumatta. Pahimpia ovat tietenkin ruuhka-ajat, jolloin metron kyytiin saa tosissaan jonottaa. Metro otettiin käyttöön 60-luvulla, ja vaikuttaa ettei sille sen koommin ole juuri mitään tehty. Mielenkiintoinen yksityiskohta metrovaunuihin liittyen on se, että ne kulkevat kumipyörillä. Ainanaan junien melutasoon tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta, sillä vaunut ovat eritäin äänekkäitä. Toinen jännä yksityiskohta on metron lämpötila. Metrovaunut ovat nimittäin varmasti ainoita paikkaja, joissa ei ole ilmastointia. Tästä johtuen vaunut ovat kesäisin paitsi meluisia myös hyvin lämpimiä. Lämpö ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kesäaikaan, vaan koskee myös talvea, mikä on tietenkin osittain tervetullutta ankarissa talviolosuhteissa. Talvitakissa metrossa matkustaminen on kuitenkin tuskaisa kokemus sekin.

Oma lukunsa ovat metroasemien ovet. Ilmeisesti talvesta johtuvista syistä oviratkaisuksi on valittu raskas, heilurityyppinen metalliovi. Missään en ole nähnyt vastaavia, ja ainakin edellä linkatun jutun perusteella kyseessä on varsin arvokas ratkaisu, jolla en epäile olevan mitään tekemistä Quebecin rakennusteollisuuden ominaispiirteiden (=korrupio) kanssa. Terveelle nuorelle henkilölle ovista kulkeminen käy kelpo voimaharjoituksesta, en uskalla kuvitella miten lapset, vanhukset tai esimerkiksi pyörätuolilla kulkevat asian kokevat.

Jonotuskulttuuri

Viimeinen huomio koskee jonottamista. Ihmiset nimittäin todella tykkäävät jonottaa täällä. Tai en tiedä tykkäävätkö, mutta ainakin viettävät suuren osan elämästään jonoissa. Eikä suurimmassa osassa tapauksia käsittääkseni ole edes kyse ilmaisista ämpäreistä, joita olen kuullut esim. Suomessa jonotettavan innolla.

Jonot ovat jonkinasteinen mysteeri, sillä kaupoissa ja liikkeissä on yleensä paljon henkilökuntaa, josta voisi olettaa että palvelu sujuisi nopeasti. Palvelua itse ostopäätöksen tueksi saakin erinomaisesti, mutta kassan kautta kulkeminen ottaa aikansa. Kassalla käydään vielä usein jonkinlaista neuvottelua hinnasta, säästä, lapsista, koirista tai mistä lie, mikä tietenkin on outoa ja tarpeetonta suomalaiselle. Toinen hassu esimerkki on matkakortin lataaminen. Kortti tulee ladata aina erikseen jokaista kuukautta varten, ja latauksen voi suorittaa (jopa!) kymmenen päivää ennen kuun vaihdetta. Anteliaasta ennakointimahdollisuudesta huolimatta latauspisteille on valtavat jonot joka kuun ensimmäisenä päivänä. Tulkitsen tämän synnynnäiseksi mieltymykseksi jonottamista kohtaan.

Pohjois-Amerikan Kanarialla

Kovan duunin lomassa pitää muistaa lomaillakin. Pohjois-Amerikan turistivirrat noudattavat Euroopasta tuttua kaavaa: pohjoisesta lennetään etelän aurinkokohteisiin Floridaan, Meksikoon tai Karibialle lomailemaan. Mikäpä sen mukavampaa kun istua nelisen tuntia koneessa ja olet tropiikissa? Blogi kävikin pakenemassa marraskuuta Karibian maisemissa.

Ei ollut sattumaa, että paikaksi valikoitui St. Maartenin saari Karibian koilisosassa. Aktiivisimmat lukijat saattavat tietää, että lentokoneet ovat lähellä sydäntäni, ja kenties on parasta antaa kuvien puhua puolestaan.

You´ve been warned 

Ekat pilvisen päivän koneet

Biitsibaari palvelee

Välillä toki hieman rommia

Ja Yatzya!

Sikareita unohtamatta

Ja takas rannalle!

Viikonlopun huipentumana luonnollisesti KLM:n 747 tulee laskuun rannan yli

Hatussa pitelemistä kun 300 tonnia alumiinia lentää 15 metriä pään yli

Biitsillä kannattaa olla tarkkana kun samat 300 tonnia työnnetään takaisin ilmaan

Hallinnollisesti St. Maartenin saari on järjestetty mielenkiintoisella tavalla. Saari on nimittäin jaettu kahtia Alankomaiden ja Ranskan kesken ja on tiettävästi ainoa paikka, jossa kyseisillä valtioilla on yhteistä maarajaa. Näistä jutuista kuitenkin ehkä lisää joskus toiste.

Kanadan vaalit: punainen aalto

Kanadassa järjestettiin parlamenttivaalit 19.10. Blogimme seurasi luonnollisesti kosketusetäisyydeltä kampanjointia ja analysoi vaalien lopputuloksen sekä vaikutukset Kanadan politiikalle.

Vaalijärjestelmä

Alkuun lienee hyvä kerrata perusasiat Kanadan vaalisysteemistä, joka poikkeaa suuresti Suomessa käytössä olevasta suhteellisesta vaalitavasta. Täällä kansanedustajat valitaan brittityyppisellä enemmistövaalitavalla, eli puolueet asettavat vaalipiiriin vain yhden ehdokkaan. Eniten ääniä saanut ehdokas valitaan parlamenttiin. Ehdokkaan yhteys vaalipiiriinsä on voimakas, ja hallituksen äänestäjiltä saama mandaatti yleensä vahva. Järjestelmä on varsin simppeli esimerkiksi suomalaiseen systeemiin verrattuna, jossa vaalipiiristä valitaan useita edustajia ja ehdokkaiden järjestys määräytyy vertailulukujen mukaan. Systeemin huonot puolet on myös helppo hahmottaa: äänestäjien vallinnanvapaus rajoittuu yhteen ehdokkaaseen per puolue, joten kampanjointi keskittyy vahvasti henkilöiden ympärille. Suurimmassa osassa vaalipiireistä valtaosa äänistä menee hukkaan, koska valittava ehdokas ei yleensä saa yli puolta äänistä. Järjestelmä johtaa lisäksi helposti kaksipuoluejärjestelmään (Kanadassa tosin vähemmissä määrin kuin UK:ssa tai USA:ssa), minkä voidaan sanoa heikentävän edustuksellisuutta. Myös pienten puolueiden on erittäin vaikea päästä edustetuiksi parlamenttiin. 

Kanada on kaksipuoluejärjestelmä siinä mielessä, että jokainen maan pääministereistä on tullut joko konservatiivi- tai liberaalipuolueesta. Kolmanneksi suurin puolue on perinteisesti ollut New Democratic Party (NDP), joka Suomessa vertautuisi lähinnä sosialidemokraatteihin. Näiden lisäksi kansanedustajia on Quebecin provinssin asemaa ajavalla Bloc Quebecoisella (BQ) sekä vihreillä. Parlamenttipuolueiden lisäksi rekisteröitynä on parisenkymmentä pientä puoluetta, joiden menestys vaaleissa ei ole kuitenkaan ollut merkittävää.

Asetelma ennen vaaleja

Vaaleihin tultiin tilanteessa, jossa Stephen Harperin johtama konservatiivipuolue oli hallinnut Kanadaa vuodesta 2006 asti. Edellisissä vaaleissa vuonna 2011 konservatiivit olivat voittaneet ehdottoman enemmistön parlamenttiin, tarkoittaen siis, että puolue pystyi tekemään päätöksiä ilman muiden puolueiden apua. Vuodesta 2006 vuoteen 2011 konservatiivit olivat johtaneet maata vähemmistöhallituksilla, neuvotellen asiakysymyksestä riippuen oppositiopuolueiden tuen lakihankkeilleen.

Kampanjassaan konservatiivit tukeutuivatkin kokemukseen, Justin Trudeaun johtamat liberaalit ja Thomas Mulcairin NDP puolestaan pyrkivät tarjoamaan vaihtoehdon Harperin politiikalle. Tärkeimpiä teemoja kampanjan aikana olivat mm. talous (Kanadan talous on kutistunut kuluvan vuoden aikana), verotus, maan infrastruktuurin parantaminen, kansallinen turvallisuus, ympäristökysymykset sekä yllättäen kampanjan loppupuolella esiin noussut kysymys naisten oikeudesta käyttää huntua (niqab) kansallisuuden tunnustamisseremoniassa. Viimeksi mainittu kysymys oli konservatiiveille hankala, sillä konservatiivihallitus oli kieltänyt hunnun käyttämisen kyseisessä tilaisuudessa muutama vuosi sitten. Korkein oikeus totesi kuitenkin vaalien alla kiellon olevan laiton ja vastoin uskonnonvapautta. Etenkin liberaalit käyttivät päätöstä hyväkseen vaalikampanjassaan konservatiiveja vastaan.

Muissa teemoissa konservatiivit lupasivat verokevennyksiä, panostusta terrorismin torjuntaan sekä edistää öljyputken rakentamista Albertan öljykentiltä Yhdysvaltoihin. NDP ajoi hieman yllättäen tiukkaa julkisen talouden tasapainottamista, rahat tähän otettaisiin mm. yritysveroja kiristämällä. Liberaalit puolestaan panostaisivat valtaan päästessään julkisen infrastruktuurin parantamiseen ja tämän toteuttamiseksi ottaisivat valtiolle lisää velkaa sekä kiristäisivät rikkaiden verotusta. Konservatiivit olivat muita puolueita valmiimpia jatkamaan terrorismin vastaista taistelua Kanadan rajojen ulkopuolella; liberaalit ja NDP vetäisisivät kanadalaiset joukot pois taistelusta Islamilaista valtiota vastaan. Ympäristökysymysten suhteen konservatiivihallinto oli jo aiemmin sitoutunut 30 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä, konkreettisia toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi ei kuitenkaan ole esitetty. NDP kampanjoi selkeimmin kansallisen päästökauppajärjestelmän puolesta, liberaalit kannattivat myös kansallista päästöjenvähennystavoitetta, mutta käytännön toimenpiteet jäisivät provinssien hoidettaviksi. Liberaalit lupasivat lisäksi käyttää kymmenen vuoden aikana 20 miljardia (!) Kanadan dollaria "vihreään infrastruktuuriin", mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Niin kuin usein vaaleissa, päällimmäinen teema kampanjoinnissa oli kuitenkin kysymys muutoksesta: konservatiivien kokemus vastaan kahden haastajapuoleen tarjoama vaihtoehto. Halutaanko jatkaa vanhoilla naamoilla, vai kierrätetäänkö vallanpitäjiä? Vaihtoehdot eivät poikenneet toisistaan ainakaan vaalisloganeiden perusteella: NDP:n johtolauseena kulki "Ready for Change", kun taas liberaalit mainostivat olevansa "Real Change".

Tulokset

Muutoshan sieltä saatiin. Ja se muutos on liberaalinpunainen. 

Mr Trudeau. New hope?

Yllä olevassa, Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n sivustolta lainatussa, kuvassa on esitetty paikkojen ja äänien jakautuminen vaalituloksen mukaan. Liberaalit saavuttivat lopulta ennakko-odotuksia suuremman voiton, ja varmistivat yksinkertaisen enemmistön parlamenttiin. Konservatiivit tulivat kakkoseksi ja NDP menetti alkukampanjan aikana povatun johtoasemansa päätyen kolmanneksi. Näiden lisäksi BQ ja vihreät saivat kansaedustajia parlamenttiin. 

Muutokset puolueiden paikkajaossa ja kannatuksessa edellisiin vaaleihin verrattuna olivat massiivisia. Liberaalit nostivat paikkamääränsä 34:stä 184:ään (yhteensä paikkoja jaossa näissä vaaleissa oli 338) ja äänimääränsä 2,8 miljoonasta 6,9 miljoonaan. Konservatiivit menettivät 67 paikkaa, mutta vain reilut 200 000 ääntä. NDP:n kannatus väheni reilut miljoona ääntä ja 59 paikkaa. Mielenkiintoinen tapaus on BQ, jonka ääniosuus ja absoluuttinen äänimäärä vähenivät, mutta paikkamäärä kasvoi neljästä kymmeneen. Äänestysaktiivisuus on ollut täälläkin laskusuunnassa, näissä vaaleissa aktiivisuus kuitenkin nousi: uurnilla kävi 68 % äänioikeutetuista, mikä on seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin neljä vuotta sitten. 

Ääniosuuden ja paikkamäärän välinen ero selittyy Kanadan vaalijärjestelmällä. Ratkaisevaa on voittaa vaalipiiri ja saada edustaja läpi, ei välttämättä kerätä valtakunnallisesti eniten ääniä. Vastaavia esimerkkejä löytyy esim. Yhdysvaltojen presidentinvaaleista, joissa eniten ääniä kerännyt ehdokas ei suinkaan tule aina valituksi. Osaltaan kasvaneita paikkamääriä selittää myös kokonaispaikkamäärän kasvu. Väestönkasvuun perustuvien ennusteiden vuoksi provinssien paikkamääriä muutettiin, ja näissä vaaleissa oli jaossa 30 kansanedustajanpaikkaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. 

Montrealin tulokset eivät juuri poikenneet valtakunnallisista tuloksista. Liberaalit voittivat suurimman osan vaalipiireistä, NDP:n ja BQ:n ottaessa muutamia hajapiirejä enimmäkseen kaupunkia ympäröivistä lähiöistä ja maaseudulta. BQ saavutti suurimman osan kymmenestä paikastaan Montrealin ympäristöstä. Merkillepantavaa on myös, että kolmen suuren puoleen puheenjohtajista kaksi oli ehdolla Montrealissa. Pääministeri Trudeaun lisäksi NDP:n johtaja Thomas Mulcair meni täältä läpi. BQ:n puheenjohtaja Gilles Duceppe oli ehdolla omassa piirissäni, mutta hävisi toistamiseen NDP:n ehdokkaalle. 
 

Montreal on punainen

Vaalipiirini NDP-edustaja piti pintansa liberaalissa vyöryssä. Kansalainen muistuttanut vaaliteemoista. 

Tärkein: mikä muuttuu?

Vaalien jälkeen tietenkin olennaisin kysymys on muutos: mitä uutta valitut johtajat tuovat vanhaan verrattuna? Trudean hallitus kasattiin nopeasti, ja se esiteltiin pari viikkoa vaalien jälkeen. 

Ensisilmäyksellä hallitus vaikuttaakin varsin liberaalilta. Puolet ministereistä on naisia, samalla kun kansanedustajista naisia on vain 26 %. Hallituksen keski-ikä on nuorehko 51 vuotta, nuorimman ministerin ollessa 30-vuotias. Uusi urheilu- ja vammaisuusministeri Carla Qualtrough on mitalisti paraolympialaisista. Hallituksessa on myös kaksi Kanadan alkuperäiskansojen edustajaa, ja viisi etnisten vähemmistöjen edustajaa, mm. puolustusministeriksi valittu "badass" sikhi Harjit Sajjan. Quebecissa tietenkin ollaan tyytyväisiä siihen, että pääministerin lisäksi provinssista valittiin kuusi ministeriä uuteen hallitukseen. Kolme heistä on Montrealista, mukaan lukien liikenneministeri ja entinen astronautti Marc Garneau, jolla on kunnia olla ensimmäinen kanadalainen avaruudessa. Edelliseen konservatiivihallitukseen verrattuna Trudeaun hallitus on muutenkin alueellisesti monimuotoisempi. 

Merkittävimpiä muutoksiaan Trudeaun hallitus ryhtyy ajamaan mm. verotukseen. Keskituloisten verotus kevenee ja hyvätuloisten verotus puolestaan kiristyy. Vaalilupauksensa mukaisesti Trudeau on valmis ottamaan lisää lainaa laittaakseen maan infrastruktuurin kuntoon. Tämä onkin tervetullut lupaus ainakin Montrealin näkökulmasta; kaupungin tiet, sillat ja sairaalat ovat paikoin järkyttävässä kunnossa. Mielenkiintoista on myös nähdä, ryhtyykö hallitus lupaustensa mukaisesti uudistamaan Kanadan vaalijärjestelmää poispäin First Past the Post -systeemistä, sekä laillistaako Trudeau kannabiksen myynnin. Kannabis on laillistettu eräissä Yhdysvaltain osavaltioissa, ja Kanadassa on seurattu suurella mielenkiinnolla kyseisten osavaltioiden kokemuksia. 

Oman työni kannalta mielenkiintoisimmat teemat Trudeaun valtaan astumisessa koskevat ulkopolitiikkaa sekä ympäristökysymyksiä. Kanadan perinteisesti hyvä kansainvälinen maine on kokenut takapakkia Harperin konservatiivien kaudella. Ulkopolitiikan kulmakiviä ovat olleet USA:n johtaman terrorismin vastaisen sodan tukeminen, YK:n roolin vähättely kansainvälisten asioiden hoitamisessa sekä Israelin tukeminen Lähi-idän konfliktissa. Trudean hallinnon ensimmäisiä toimia oletetaan olevan kanadalaisten hävittäjien vetäminen pois Syyrian sisällissodasta sekä YK-suhteiden uudelleenlämmittäminen. Mielenkiinnolla odotamme millaista suhdetta Trudeau lähtee rakentamaan tärkeimmän ulkovaltakumppanin Yhdysvaltojen kanssa. Voi olla, että lopulta muutokset ovat lopulta pieniä, mutta painotukset Harperin haukkapolitiikasta tulevat varmasti jossain määrin muuttumaan yhteistyötä painottaviksi.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi uuden hallituksen keskeisimmistä huolenaiheista. Tarkalla silmällä seuraamme, millaisia kansallisia tavoitteita Kanada tulee päästöjensä vähentämiseksi asettamaan. Kanadan hallituksen esiintyminen Pariisin ilmastokonferenssissa joulukuussa tullee antamaan suuntaa tulevalle. 

Pääministeri Trudeau on 60-, 70- ja 80-luvuilla Kanadan pääministerinä toimineen Pierre Trudeaun poika, mikä on herättänyt keskustelua "Kanadan Kennedy-suvun" synnystä. Justinin (43-v) verrattain lyhyttä poliittista kokemusta on käytetty hänen vastustamiseen, ja väitetty hänen ratsastavan isänsä maineella. Pierre Trudeau on yksi maan historian suosituimmista politiikoista, ja pitkälti hänen kausillaan Kanadasta muokkautui se suvaitsevainen ja monikulttuurinen Kanada, jollaisena maa kansainvälisesti tunnetaan. Poika-Trudeaulla onkin nyt iso näytön paikka. Uuden hallituksen ohjelmassa on paljon yhtäläisyyksiä isä-Trudean hallitusten liberaaleihin arvoihin; nyt on pojan vuoro näyttää onko hänellä muitakin avuja kuin arvokas sukunimi. Näiden vaalien suurin voitto Kanadalle saattaakin yksinkertaisesti olla yleisen henkisen ilmapiirin raikastuminen Harperin öljynhajuisen änkyräkonservatismin jälkeen. 

It looks like Canada again!

Montrealin maantiede

Olen vahvasti sitä mieltä, että asuinympäristön läheisyydestä tulee löytyä vettä tai mäkiä, parhaassa tapauksessa molempia. Tasamaalla, kaukana vesistöistä sijaitsevat kaupungit ovat usein tunkkaisia ja suurimmaksi osaksi ahdistavia paikkoja. Onnekseni edellisestä ja nykyisestä kotikaupungistani löytyvät nämä molemmat vaaditut ominaisuudet. Montrealista on moneksi: kyseessä on maailman toiseksi suurin ranskankielinen kaupunki, amerikkalaisten polttarituristien "Sin City", "City of Saints", Pohjois-Amerikan hipsterimekka nro. 2 heti New Yorkin jälkeen. Ja paljon muuta. Tutustuminen on hyvä aloittaa maantieteellisellä orientaatiolla.

Mont Royal = Montreal

Mont Royal -vuori hallitsee maisemaa mistä suunnasta tahansa kaupunkia lähestyttäessä. Joka kaupungissa tulisi olla kunnollinen keskuspuisto, ja Mont Royalin ympärillä oleva metsikkö todellakin täyttää sen vaatimuksen. Vuori (ja varsinkin sen laelle rakennettu valaistu risti) on nähtävissä melkeinpä mistä tahansa osasta kaupunkia, ja toimii hyvänä maamerkkinä suunnistamiseen. Parasta antia ovat tietenkin lenkkimaastot, reilut 200 m suoraa nousua laittaa kokeneemmankin juoksijan hapoille. Talvella puistossa kuulemma hiihdetään, itse en ole sitä vielä päässyt toteamaan.

Vuorelta käsin on myös helppo saada yleiskuva kaupungista. Näköaloja nimittäin avautuu useampaankin suuntaan. Kuuluisin on maisema kohden keskustan pilvenpiirtäjiä. Montrealin keskusta on pohjoisamerikkalaiseen tyyliin korkeiden rakennusten valloittama, mikä tuo kaupunkiin mukavaa suurkaupungin tunnelmaa. Pinta-alaltaan ydinkeskusta on kuitenkin kävelymatkan sisällä, joten asiointi siellä on vaivatonta. Sympaattinen yksityiskohta pilvenpiirtäjiin liittyen on se, että rakennusten maksimikorkeudeksi on määritetty Mont Royalin korkein kohta (233 m). Muutama torni pääsee lähelle tätä, mutta vanhaa kunnon vuorta ei ylitä mikään.

Maisema Mont Royalilta on nykyäänkin vaikuttava, mutta sitä sen on täytynyt olla myös ranskalaiselle löytöretkeilijäsuuruus Jaques Cartierille, joka saapui tänne ensimmäisenä eurooppalaisena. Vuoren mahtipontinen nimi onkin hänen keksintönsä, ja suosituimman teorian mukaan myös Montrealin kaupungin nimi juontuu kyseisestä vuoresta.

Keskustaa Mont Royalilta nähtynä

Maisema itään kohden olympiastadionia

Se on ruskaa se

Saint Lawrence -joki

Ilman jokea ei Cartier olisi tänne löytänyt. Saint Lawrence (ransk. le fleuve Saint-Laurent) yhdistää Pohjois-Amerikan Suuret järvet Atlanttiin, laskien suurten järvien vedet Montrealin halki valtamereen. Suuret järvet ovat maailman suurin makean veden keskittymä (Wikipedian mukaan 21 % maailman makeasta pintavedestä), joten kyseessä on käsittämätön määrä vettä. Joki onkin valtava, ja sen virta voimakas, mikä valitettavasti tekee rannoista uimakelvottomia. 

Sen lisäksi että Saint Lawrence on vaikuttava luonnonilmiö, on sillä merkittävä vaikutus kaupantekoon ja kulttuuriin. Kanavien ansiosta Atlantilta on yhteys jokea pitkin Suurille järville, ja Montrealin sijainti keskellä tätä väylää on tärkeä. Täältä voi lähteä non-stop-risteilylle niin Liverpooliin kuin Chicagoonkin. Itse asiassa joessa Montrealin eteläpuolella sijaitseva koski on suurin syy siihen, että kaupunki on juuri tälle paikalle muodostunut. Kosken takia laivat eivät päässeet Montrealia pidemmälle, joten kaupunkiin muodostui suuri satama, jossa lastit purettiin maata pitkin kuljetettaviksi. Kosken ohi rakennettiin sittemmin pitkä kanava, mutta Montrealin asema satamakaupunkina ei ole horjunut; kyseessä on vieläkin yksi Kanadan suurimmista satamista. 

Saint Lawrencen haarautumisen johdosta suurin osa Montrealista sijaitsee saarella. Asiaa ei ole kovin helppo havaita paikan päällä, sillä saari on noin 50 kilometriä pitkä ja leveimmillään 16 kilometriä leveä. Käytännössä saarella asumisen huomaisi, jos tarvitsisi käyttää autoa. Kolme keskustaan johtavaa siltaa ovat nimittäin hyvin ruuhkautuneita, mikä aiheuttaa ajoittain suurta kaaosta koko kaupungin liikenteelle.  

Boulevard Saint-Laurent

Kolmas maantieteellinen jakolinja, ja kahta edellistä enemmän myös kulttuurinen sellainen, on saaren poikittaissuunnassa halkova Saint-Laurent -nimellä kulkeva katu. Ja kyllä, katu on nimetty edellä esitellyn joen mukaan. Boulevard Saint-Laurent on Montrealin vanha pääkatu, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä "The Main". The Main on jakanut kaupungin perinteisesti ranskan- ja englanninkieliseen osaan; kadun itäpuoli on ranskankielisten hallitsema, ja lännessä puolestaan puhutaan enemmän englantia. Jako on ehkä nykyään lieventynyt kielikiistojen kuumimmista vuosista, mutta ero itäisten ja läntisten kaupunginosien välillä on yhä havaittavissa. Esimerkiksi kaupungin kenties tunnetuin anglojen kansoittama kaupunginosa Westmount sijaitsee tukevasti the Mainin länsipuolella. Myös Montrealin nykyinen ydinkeskusta on kehittynyt samalle puolelle. Idän puolelta puolestaan löytyy karkeampaa meininkiä ja perinteisesti köyhempiä kaupunginosia, esimerkiksi alue joka nykyään tunnetaan viralliselta nimeltään "Gay Villagena". Myös oma asuinalueeni Plateau Mont-Royal sijaitsee suurimmaksi osaksi the Mainin itäpuolella. Nämäkään alueet eivät toki voimakkaan gentrifikaation vuoksi ole enää erityisen köyhiä, mutta eron kyllä huomaa esimerkiksi kliiniseen Westmountiin. Oikeastaan tilanne on hyvin samankaltainen kuin Helsingissä: siistissä lännessä (Töölö) vaikuttaa vauras kielivähemmistö, kun taas idässä (Kallio) on edustettuna yhteiskunnan koko kirjo.

The Main on myös mielenkiintoinen kohde itsessään. 11 kilometrin pituiselle kadulle mahtuu kirjaimellisesti kaikkea: vanhankaupungin arvorakennuksia, strippiluolia, vanhoja tehdashalleja, jengien kerhotiloja, taidegallerioita, loputon määrä kerjäläisiä, juppeja ja punkkareita sekä tietenkin lukemattomia baareja ja ravintoloita. Jos kadun itä- ja länsipuolet on kansoitettu ranskan- ja englanninkielisillä, löytyy the Mainilta kaikki loput maailman kielet. Kadun välittömään läheisyyteen mahtuvat ainakin Chinatown, portugalilaisten kaupunginosa, juutalaisten kansoittama Mile End, kreikkalaisten asuttamat alueet, Little Italy sekä arabien hallitsemat korttelit pohjoisempana. Montreal on monikulttuurinen paikka, ja the Mainilla tämän huomaa todella konkreettisesti. Huomionarvoista lienee myös, että etniset ryhmät elävät ilmeisesti melko sopuisasti keskenään, vaikka kansallisuudet ovatkin "gettoutuneet" omille alueilleen.

Tietenkään täysin ruusuista ei elämä tämän kadun varrella ole. Pari viikkoa kaupunkiin saapumiseni jälkeen muutaman korttelin päästä kotoa ammuttiin kaksi jengien välienselvittelyssä. Pidän itseäni kokeneena kuppiloiden kiertäjänä, mutta lähistöltä löytyy paikkoja joissa ei tee mieli vierailla edes kokemuksen vuoksi. Kodittomia näkee joka puolella, ja rahaa kerjätään jatkuvasti. Kaduilla liikkuu myös porukkaa josta näkee että kovat huumeet ovat arkipäivää tietyissä piireissä.

Välillä siis hieman rähjäistä menoa, mutta kertaakaan ei ole varsinaisesti pelottanut. Vilkkaalla alueella asumisen yksi hyvistä puolista on, että ympärillä on jatkuvasti ihmisiä, jolloin olonsa tuntee aina kotoisammaksi. Lisäksi the Mainin ympäristö muuttuu lisäksi jatkuvasti siistimmäksi. Vanhoja halleja puretaan ja tilalle rakennetaan kovan rahan asuntoja. Bordellit vaihtuvat taidegallerioiksi ja rähjäiset baarit joogastudioiksi. Kadun aktiivit yrittävät säilyttää edes jotain alueen rosoisesta luonteesta esim. järjestämällä vuotuisen graffiti- ja muraalifestivaalin, jonka aikana useimmat kadun varren talot saavat uutta väriä seinäänsä.

Kesällä projektina oli kävellä Boulevard Saint-Laurent päästä päähän jonain kauniina päivänä ja tutkia todella mitä sen varrelta löytyy. En kuitenkaan päässyt parhaimmillaankaan kuin noin puoleen väliin - aivan liikaa kiinnostavia juttuja ympärillä. Ja kyseessä on vain yksi katu tässä kaupungissa.

The Main halkoo saaren

Muraalifestareiden antia

Ensimmäiset tunnelmat työpaikalta

Ennen kevyempiin aiheisiin paneutumista, ajattelin kirjoittaa pari lausetta työpaikasta ja töiden teosta ICAO:ssa - töiden perässä paikkakunnalle kun päädyin.

ICAO (International Civil Aviation Organization) on YK:n alainen erityisvirasto, jonka vastuulla on laatia kansainvälistä ilmailua koskevia sääntöjä. Perinteisesti sääntelyä on laadittu lentoliikenteen turvallisuuteen, ilmatilan käyttöön, lentokoneiden rekisteröintiin jne liittyen, mutta sittemmin myös ympäristön suojelu on otettu mukaan järjestön strategiaan. ICAO-jäsenvaltioita on 191, eli lähes jokainen YK-jäsenvaltio kuuluu myös ICAO:oon. Järjestön tarkoitus ja toiminta on määritelty niin sanotussa Chicagon sopimuksessa vuodelta 1944. ICAO on siis vuoden itse YK:ta vanhempi - asia josta täällä ollaan varsin ylpeitä. Järjestön päämaja sijaitsee Montrealissa, jonka lisäksi aluetoimistoja on lähes joka mantereella, Euroopan toimisto löytyy Pariisista. Työntekijöitä sihteeristössä on kokonaisuudessaan noin 600.

YK:n toiminnan suuret linjat päätetään yleiskokouksessa, näin myös ICAO:ssa. Erona emojärjestöön täällä yleiskokoukset järjestetään vain kolmen vuoden välein, seuraavan ollessa syksyllä 2016. Tapahtumana yleiskokous on massiivinen, kaksi viikkoa kestävä kestittämisen ja neuvottelemisen putki, jonka aikana päätetään mihin suuntaan lentoliikennettä seuraavien kolmen vuoden aikana viedään. Seuraavassa yleiskokouksessa tulisi tehdä merkittäviä päätöksiä lentoliikenteen päästöjen vähentämisen suhteen (josta lisää alempana); juuri seuraavaa yleiskokousta ajatellen itsekin täällä työskentelen.

Kuten kuvitella saattaa, ICAO-sihteeristössä on väkeä töissä kirjaimellisesti maailman joka kolkasta. ICAO:n ympäristöosaston johtaja on Brasiliasta, oma lähin esimieheni japanilainen, työtovereita ainakin Saksasta, Ranskasta, Kanadasta, Sveitsistä, Jenkeistä, Keniasta ja Indonesiasta. Oman erityispiirteensä touhuun tuovat kansalliset delegaatiot, lähes jokainen jäsenvaltio on edustettuna Montrealissa delegaation kautta. Suomi kuuluu Pohjoismaiden, Viron sekä Latvian muodostamaan Nordicao-nimiseen delegaatioon, joka ajaa Suomenkin etua yleiskokousten välisenä aikana. Suurin osa delegaatioista sijaitsee samassa rakennuksessa sihteeristön kanssa, mikä helpottaa tiiviiden yhteyksien ylläpitoa. Edunvalvonnan lisäksi delegaatiot auttavat sihteeristössä työskenteleviä kansalaisiaan kaikenlaisissa käytännön asioissa, Nordicaosta saa esim. virallisia käännöksiä suomenkielisistä dokumentetista. Ja onhan se kiva käydä välillä kahvittelemassa pohjoismaisessa seurassa.

Kahvia kuluu matkalla kohden kestävyyttä.

Aamuruuhkassa ei eksy, kun metroasema on nimetty työpaikan mukaan.

Työtehtäväni täällä liittyvät lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. ICAO-jäsenvaltiot neuvottelevat parhaillaan sopimuksesta, joka rajoittaisi kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen kasvun vuoden 2020 tasolle. Tavoite saattaa aluksi kuulostaa vaatimattomalta, mutta ottaen huomioon lentoliikenteen verrattain nopean kasvun voitaisiin jo puhua kelpo saavutuksesta. Päästöjen tulisi taittua teknologian kehityksen (paremmat lentokoneet, tehokkaampi lennonjohto jne), biopolttoaineiden sekä ns. markkinaperusteisten mekanismien avulla. Itse työskentelen etenkin viimeksi mainitun keinon parissa, käytännössä se tarkoittaisi hinnan asettamista lentoliikenteen päästämälle hiilidioksidille. Euroopassa tätä harrastetaan jo; jokainen Euroopan sisäinen lento kuuluu EU:n päästökauppajärjestelmään. Muualla ei ihan näin pitkällä vielä olla, mutta kenties 2016 yleiskokouksen jälkeen kädessä on maailmanlaajuinen sopimus. Juuri EU:n päästökaupan parissa kerryttämiä kokemuksia pyrin nyt tuomaan mukaan ICAO-neuvotteluihin.

Ilmastoneuvotteluja seuranneet saattavat tietää, että marras-joulukuussa on edessä YK:n suuri ilmastokonferenssi Pariisissa. Siellä on tavoitteena solmia jatkoa Kioton pöytäkirjalle, eli käytännössä sopia siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasupäästöjä leikataan vuodesta 2020 alkaen. Kioton pöytäkirjan mukaan kansainvälisen lentoliikenteen päästövähennysneuvottelut tulee käydä ICAO:n puitteissa. Taustana tälle on se, että pöytäkirjassa määritellään päästövähennyksien tasoja valtioiden kansallisille päästöille. Maiden rajat ylittävästä toiminnasta, kuten lentoliikenteestä, aiheutuvien päästöjen vähentämisestä tulisi puolestaan sopia asialle paneutuneessa kansainvälisessä järjestössä. Kovin innokas ICAO ei kuitenkaan ole ollut hommiin ryhtymään, ottaen huomioon että Kioton pöytäkirja on vuodelta 1997. Päästörajoitusten nähdään usein tuovan turhia kustannuksia lentoyhtiöille. Selvää on, että vähennyksillä on hintansa. Lentoliikenne teollisuudenalana on kuitenkin pystynyt standardisoimaan toimintaansa kohtuullisen hyvin, miksi se ei siis pystyisi sopimaan tästäkin asiasta. Avainasemassa on kilpailun vääristymien välttäminen - samalla reitillä lentäviä yhtiöitä on kohdeltava tasapuolisesti. Myös valtioiden kyky kantaa vähennyksistä aiheutuva taakka tulee huomioida. Kaikkiin näihin kysymyksiin on kuitenkin jo esitetty tekniset ratkaisut - kyse on enää poliittisesta tahdosta. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun yksi teollisuuden sektori tekee keskinäisen sopimuksen päästöjen vähentämiseksi. Sellaista sopimusta olisi kelvannut esitellä Pariisissa muille kansainvälistä toimintaa harjoittaville sektoreille, esimerkiksi laivaliikenteelle! Nyt joudumme odottamaan yli "yleisen" ilmastokokouksen ja katsomaan millaisia vaikutuksia siellä mahdollisesti solmittavalla sopimuksella on lentoliikenteelle. 
Ei mennä kuitenkaan liian syvälle työmurheisiin. Päivät tuppaavat olemaan pitkiä, mutta ICAO tarjoaa työntekijöilleen lukuisia mahdollisuuksia rentoutumiseen. Järjestön työntekijäyhdistys koordinoi monenlaista toimintaa; löytyy oma kuntosali, erilaisia harrasteporukoita, kielikursseja, vastaanottoja ja luonnollisesti tärkeimpänä verovapaa viinakauppa. Lisäksi suurin osa työntekijöistä on muualta tulleita, ja varsin aktiivisia järjestämään yhteistä toimintaa. Jokaiselta löytyy omakohtaista kokemusta maahanmuuttamisen iloista ja suruista, ja hyvä seura yleensä helpottaa sopeutumista.

Blogin seuraavassa osassa luvassa viihteellisempää materiaalia, pysy linjoilla!

Kv-tason lentopalloa pilvenpiirtäjien huomassa.

Kansakunnat käsi kädessä samalla salilla taivuttamassa rautaa.

Intro: Miksi Montreal?

Matkablogin perustaminen on vähän nähty juttu, mutta päätinpä kuitenkin perustaa sellaisen! Tähän blogiin tulen kirjoittelemaan kuulumisiani sekä pieniä ja isoja havaintojani ajaltani täällä Montrealissa. Päivitystahti pysynee maltillisena ja tyylilaji varsin vapaamuotoisena mutta napakkana. Pyrin keskittymään jokaisessa päivityksessä johonkin tiettyyn teemaan - kirjoitettavaa tästä kaupungista ja Kanadasta ylipäätään riittää!

Miksi Montreal?

Ensimmäisen tekstin aiheena on yksinkertainen kysymys: miksi tulin tänne? Suurelle osalle blogin lukijakunnasta vastaus lienee jo tiedossa, mutta on kai luonnollista aloittaa tarina perusasioista. Seuraavassa lyhyt selostus siitä miten

Kaikki alkoi joulukuussa 2013. Työnkuvaani Suomessa kuului reissata EU-kokouksissa, ja olin jälleen kerran istumassa Brysselissä ja kuuntelemassa komission tarinoita päästökauppalainsäädännön uudistamiseksi. Kuten tavallista, silmissä vilisee tuskallinen määrä Powerpoint-slideja täynnä komission sinisiä logoja ja vaikeita termejä. Hetkinen! Yhdessä näissä on asiaakin. EU on solminut sopimuksen, jonka perusteella sillä on nyt rahaa lähettää eurooppalaista osaamista Kansainvälisen siviili-ilmailujärjestö ICAO:n palvelukseen Montrealiin. Haussa on ympäristöasiantuntijan paikka, erityisenä vastuualueena markkinaperusteiset päästöjenvähennysmekanismit. Kuulostaa hyvältä, juuri niiden parissahan minä työskentelen. Lisäksi Kanadassa olisi varmaan siisti asua.

Seuraa jännä vaihe: ensimmäiset tunnustelut komission kanssa. Paikka kuulostaa sen verran halutulta, että hakijoita on pakko olla runsaasti eri maista. Parempi siis lähteä nöyrin mielin liikkeelle ettei vaan tule pettymyksiä. Puolivillainen maili menemään tutulle komission virkamiehelle. Vastaus tulee päivässä: hienoa että olet kiinnostunut, laita cv tulemaan niin voidaan edetä prosessissa. Ok, standardivastaus, joka lähetetään kaikille kiinnostuneille. Luultavasti joku ranu tai saku on jo valittu kulisseissa. Päivitän kuitenkin ansioluettelon ja lähetän sen. Unohdan koko homman.

Yllättäen saan maalis/huhtikuussa sähköpostin, jossa tiedustellaan olenko vielä kiinnostunut paikasta. Hämmentyneenä vastaan melkeinpä pelkän onelinerin: kyllä vaan. En ole uhrannut ajatustakaan koko jutulle pariin kuukauteen. Mitään vastausta viestiini ei luonnollisesti tule pitkään aikaan. Kunnes toukokuussa kysytään uudestaan halukkuuttani ja että voisinko käydä tapaamassa asiasta vastaavaa virkamiestä Brysselissä. Hämmennyn jälleen, mutta suostun tapaamiseen pian koittavan työmatkan yhteydessä. Tapaamisessa komission edustaja kertoo olevansa erittäin tyytyväinen hakemukseeni ja minun olevan juuri sitä mitä he paikkaan haluavat löytää. Lupaa lisäksi aloittaa paperityön hoitamisen ICAO:n kanssa. Hämmennyn yhä syvemmin, ei vähiten sen takia että mielestäni en ole edes hakenut mitään paikkaa tässä vaiheessa. Epäilen kusetusta. Toisaalta, villapaitaan pukeutunut sinisilmäinen komission virkamies vaikuttaa rehdiltä. Mikä motiivi hänellä olisi minua pompotella? Suomessa pohdin samaa pomon kanssa. Emme keksi vastausta, mutta esimies kannustaa katsomaan kaikki kortit prosessissa. Nämä kysymykset päässäni suuntaan kesälomalle.

ICAO:n pääkonttori, työpaikkani Montrealin keskustassa.

Eletään helmikuuta 2015. En ole vieläkään saanut minkäänlaista varmistusta lähdölleni, mutta komission ihmisten puheista voisi päätellä lähdön koittavan hetkenä. Ensimmäinen sopimusluonnos tulee sähköpostiin kesken työmatkan. Aloituspäiväksi siihen on merkitty 1.3., siis parin viikon päästä. Naurahtaen kirjoitan vastauksen ja pyydän siirtämään aloituspäivää. Seuraavaa luonnosta saakin odotella huhtikuulle. Siihen aloituspäivämääräksi on merkitty 1.5. Soitan Brysseliin ja ilmoitan että parin viikon varoitusaika on hieman liian vähän toiselle mantereelle muuttamista silmällä pitäen. Pahoitteleva vastaus kertoo sopimussäädön johtuvan ICAO:n osoitteen muutoksesta. Montrealin kaupunginvaltuusto on päättänyt ranskalaistaa kadun nimen, jonka varrella toimisto sijaitsee. Muutoksen huomioiminen komission järjestelmissä on kuulemma viivästyttänyt sopimukseni käsittelyä. Tässä vaiheessa en enää hämmenny oikeastaan mistään. Alan kuitenkin henkisesti valmistautumaan mahdolliseen lähtöön ja käyn ostamassa Montrealia käsitteleviä matkaoppaita. Lisäksi työpaikan organisaatio on ehtinyt muuttua jo kahdesti prosessin aikana. Aloitan siis uuden briiffauskierroksen esimiehilleni, jotta tuleva virkavapaushakemukseni ei tule kenellekään yllätyksenä.

University Street. Kielipolitiikan uhri.

Heinäkuun ensimmäinen perjantai-ilta. Tässä vaiheessa on selvää, että lähtö on lähellä. Komission rahoitus on varmistunut, virkavapaus haettu ja myönnetty sekä sopimus ICAO:n kanssa allekirjoitettu. Sopimuksen mukaan työt pitäisi aloittaa maanantaina, mutta en ole saanut vielä lentolippuja, koska passini on Lontoossa Kanadan viisumitoimiston käsittelyssä. Tiedän, että passi viisumeineen on parhaillaan matkalla takaisin, ja saapuisi kotiin illan aikana. Tiedän myös, että ICAO:n HR-osasto ei ole iloinen, jos en pääse paikalle maanantaiksi, sillä se teettää heille ylimääräisiä hommia. Aikaeron vuoksi Montrealista ehdittäisiin ostaa vielä lennot sunnuntaille, jos laittaisin sinne viestin heti perjantaina passini saadessani. Fedexin lähetti soittaa ovikelloa kesken tupareiden - olen muuttanut varmuuden vuoksi uuteen kämppään Helsingissä ennen Kanadaan lähtöä. Saan passin käteen, viisumi näyttää hienolta ja tärkeältä. Perässä seuraa uuden työn tähän asti hankalin päätös: viestiä Montrealiin nyt vai myöhemmin? Päätös ei lopulta ole vaikea, uhraan ripauksen maineestani HR:n silmissä jo etukäteen ja naputtelen vastauksen sunnuntai-iltana rentouttavan mutta myös haikean läksiäisviikonlopun jälkeen. Maanatai-iltapäivällä sähköpostissa on kireän saatetekstin ohessa lentoliput tiistaiaamulle, keskiviikkoaamuna olen jo töissä Montrealissa.

Tällä hetkellä olen siis asunut paikkakunnalla reilut kaksi kuukautta. Tulevissa kirjoituksissa tulen kertomaan tarkemmin kokemuksiani täällä työskentelystä, kaupungista, tapahtumista ja mistä nyt milloinkin päähäni saan kirjoittaa!

Palaamisiin.