Montrealin maantiede

Olen vahvasti sitä mieltä, että asuinympäristön läheisyydestä tulee löytyä vettä tai mäkiä, parhaassa tapauksessa molempia. Tasamaalla, kaukana vesistöistä sijaitsevat kaupungit ovat usein tunkkaisia ja suurimmaksi osaksi ahdistavia paikkoja. Onnekseni edellisestä ja nykyisestä kotikaupungistani löytyvät nämä molemmat vaaditut ominaisuudet. Montrealista on moneksi: kyseessä on maailman toiseksi suurin ranskankielinen kaupunki, amerikkalaisten polttarituristien "Sin City", "City of Saints", Pohjois-Amerikan hipsterimekka nro. 2 heti New Yorkin jälkeen. Ja paljon muuta. Tutustuminen on hyvä aloittaa maantieteellisellä orientaatiolla.

Mont Royal = Montreal

Mont Royal -vuori hallitsee maisemaa mistä suunnasta tahansa kaupunkia lähestyttäessä. Joka kaupungissa tulisi olla kunnollinen keskuspuisto, ja Mont Royalin ympärillä oleva metsikkö todellakin täyttää sen vaatimuksen. Vuori (ja varsinkin sen laelle rakennettu valaistu risti) on nähtävissä melkeinpä mistä tahansa osasta kaupunkia, ja toimii hyvänä maamerkkinä suunnistamiseen. Parasta antia ovat tietenkin lenkkimaastot, reilut 200 m suoraa nousua laittaa kokeneemmankin juoksijan hapoille. Talvella puistossa kuulemma hiihdetään, itse en ole sitä vielä päässyt toteamaan.

Vuorelta käsin on myös helppo saada yleiskuva kaupungista. Näköaloja nimittäin avautuu useampaankin suuntaan. Kuuluisin on maisema kohden keskustan pilvenpiirtäjiä. Montrealin keskusta on pohjoisamerikkalaiseen tyyliin korkeiden rakennusten valloittama, mikä tuo kaupunkiin mukavaa suurkaupungin tunnelmaa. Pinta-alaltaan ydinkeskusta on kuitenkin kävelymatkan sisällä, joten asiointi siellä on vaivatonta. Sympaattinen yksityiskohta pilvenpiirtäjiin liittyen on se, että rakennusten maksimikorkeudeksi on määritetty Mont Royalin korkein kohta (233 m). Muutama torni pääsee lähelle tätä, mutta vanhaa kunnon vuorta ei ylitä mikään.

Maisema Mont Royalilta on nykyäänkin vaikuttava, mutta sitä sen on täytynyt olla myös ranskalaiselle löytöretkeilijäsuuruus Jaques Cartierille, joka saapui tänne ensimmäisenä eurooppalaisena. Vuoren mahtipontinen nimi onkin hänen keksintönsä, ja suosituimman teorian mukaan myös Montrealin kaupungin nimi juontuu kyseisestä vuoresta.

Keskustaa Mont Royalilta nähtynä

Maisema itään kohden olympiastadionia

Se on ruskaa se

Saint Lawrence -joki

Ilman jokea ei Cartier olisi tänne löytänyt. Saint Lawrence (ransk. le fleuve Saint-Laurent) yhdistää Pohjois-Amerikan Suuret järvet Atlanttiin, laskien suurten järvien vedet Montrealin halki valtamereen. Suuret järvet ovat maailman suurin makean veden keskittymä (Wikipedian mukaan 21 % maailman makeasta pintavedestä), joten kyseessä on käsittämätön määrä vettä. Joki onkin valtava, ja sen virta voimakas, mikä valitettavasti tekee rannoista uimakelvottomia. 

Sen lisäksi että Saint Lawrence on vaikuttava luonnonilmiö, on sillä merkittävä vaikutus kaupantekoon ja kulttuuriin. Kanavien ansiosta Atlantilta on yhteys jokea pitkin Suurille järville, ja Montrealin sijainti keskellä tätä väylää on tärkeä. Täältä voi lähteä non-stop-risteilylle niin Liverpooliin kuin Chicagoonkin. Itse asiassa joessa Montrealin eteläpuolella sijaitseva koski on suurin syy siihen, että kaupunki on juuri tälle paikalle muodostunut. Kosken takia laivat eivät päässeet Montrealia pidemmälle, joten kaupunkiin muodostui suuri satama, jossa lastit purettiin maata pitkin kuljetettaviksi. Kosken ohi rakennettiin sittemmin pitkä kanava, mutta Montrealin asema satamakaupunkina ei ole horjunut; kyseessä on vieläkin yksi Kanadan suurimmista satamista. 

Saint Lawrencen haarautumisen johdosta suurin osa Montrealista sijaitsee saarella. Asiaa ei ole kovin helppo havaita paikan päällä, sillä saari on noin 50 kilometriä pitkä ja leveimmillään 16 kilometriä leveä. Käytännössä saarella asumisen huomaisi, jos tarvitsisi käyttää autoa. Kolme keskustaan johtavaa siltaa ovat nimittäin hyvin ruuhkautuneita, mikä aiheuttaa ajoittain suurta kaaosta koko kaupungin liikenteelle.  

Boulevard Saint-Laurent

Kolmas maantieteellinen jakolinja, ja kahta edellistä enemmän myös kulttuurinen sellainen, on saaren poikittaissuunnassa halkova Saint-Laurent -nimellä kulkeva katu. Ja kyllä, katu on nimetty edellä esitellyn joen mukaan. Boulevard Saint-Laurent on Montrealin vanha pääkatu, joka tunnetaan tuttavallisemmin nimellä "The Main". The Main on jakanut kaupungin perinteisesti ranskan- ja englanninkieliseen osaan; kadun itäpuoli on ranskankielisten hallitsema, ja lännessä puolestaan puhutaan enemmän englantia. Jako on ehkä nykyään lieventynyt kielikiistojen kuumimmista vuosista, mutta ero itäisten ja läntisten kaupunginosien välillä on yhä havaittavissa. Esimerkiksi kaupungin kenties tunnetuin anglojen kansoittama kaupunginosa Westmount sijaitsee tukevasti the Mainin länsipuolella. Myös Montrealin nykyinen ydinkeskusta on kehittynyt samalle puolelle. Idän puolelta puolestaan löytyy karkeampaa meininkiä ja perinteisesti köyhempiä kaupunginosia, esimerkiksi alue joka nykyään tunnetaan viralliselta nimeltään "Gay Villagena". Myös oma asuinalueeni Plateau Mont-Royal sijaitsee suurimmaksi osaksi the Mainin itäpuolella. Nämäkään alueet eivät toki voimakkaan gentrifikaation vuoksi ole enää erityisen köyhiä, mutta eron kyllä huomaa esimerkiksi kliiniseen Westmountiin. Oikeastaan tilanne on hyvin samankaltainen kuin Helsingissä: siistissä lännessä (Töölö) vaikuttaa vauras kielivähemmistö, kun taas idässä (Kallio) on edustettuna yhteiskunnan koko kirjo.

The Main on myös mielenkiintoinen kohde itsessään. 11 kilometrin pituiselle kadulle mahtuu kirjaimellisesti kaikkea: vanhankaupungin arvorakennuksia, strippiluolia, vanhoja tehdashalleja, jengien kerhotiloja, taidegallerioita, loputon määrä kerjäläisiä, juppeja ja punkkareita sekä tietenkin lukemattomia baareja ja ravintoloita. Jos kadun itä- ja länsipuolet on kansoitettu ranskan- ja englanninkielisillä, löytyy the Mainilta kaikki loput maailman kielet. Kadun välittömään läheisyyteen mahtuvat ainakin Chinatown, portugalilaisten kaupunginosa, juutalaisten kansoittama Mile End, kreikkalaisten asuttamat alueet, Little Italy sekä arabien hallitsemat korttelit pohjoisempana. Montreal on monikulttuurinen paikka, ja the Mainilla tämän huomaa todella konkreettisesti. Huomionarvoista lienee myös, että etniset ryhmät elävät ilmeisesti melko sopuisasti keskenään, vaikka kansallisuudet ovatkin "gettoutuneet" omille alueilleen.

Tietenkään täysin ruusuista ei elämä tämän kadun varrella ole. Pari viikkoa kaupunkiin saapumiseni jälkeen muutaman korttelin päästä kotoa ammuttiin kaksi jengien välienselvittelyssä. Pidän itseäni kokeneena kuppiloiden kiertäjänä, mutta lähistöltä löytyy paikkoja joissa ei tee mieli vierailla edes kokemuksen vuoksi. Kodittomia näkee joka puolella, ja rahaa kerjätään jatkuvasti. Kaduilla liikkuu myös porukkaa josta näkee että kovat huumeet ovat arkipäivää tietyissä piireissä.

Välillä siis hieman rähjäistä menoa, mutta kertaakaan ei ole varsinaisesti pelottanut. Vilkkaalla alueella asumisen yksi hyvistä puolista on, että ympärillä on jatkuvasti ihmisiä, jolloin olonsa tuntee aina kotoisammaksi. Lisäksi the Mainin ympäristö muuttuu lisäksi jatkuvasti siistimmäksi. Vanhoja halleja puretaan ja tilalle rakennetaan kovan rahan asuntoja. Bordellit vaihtuvat taidegallerioiksi ja rähjäiset baarit joogastudioiksi. Kadun aktiivit yrittävät säilyttää edes jotain alueen rosoisesta luonteesta esim. järjestämällä vuotuisen graffiti- ja muraalifestivaalin, jonka aikana useimmat kadun varren talot saavat uutta väriä seinäänsä.

Kesällä projektina oli kävellä Boulevard Saint-Laurent päästä päähän jonain kauniina päivänä ja tutkia todella mitä sen varrelta löytyy. En kuitenkaan päässyt parhaimmillaankaan kuin noin puoleen väliin - aivan liikaa kiinnostavia juttuja ympärillä. Ja kyseessä on vain yksi katu tässä kaupungissa.

The Main halkoo saaren

Muraalifestareiden antia

Ensimmäiset tunnelmat työpaikalta

Ennen kevyempiin aiheisiin paneutumista, ajattelin kirjoittaa pari lausetta työpaikasta ja töiden teosta ICAO:ssa - töiden perässä paikkakunnalle kun päädyin.

ICAO (International Civil Aviation Organization) on YK:n alainen erityisvirasto, jonka vastuulla on laatia kansainvälistä ilmailua koskevia sääntöjä. Perinteisesti sääntelyä on laadittu lentoliikenteen turvallisuuteen, ilmatilan käyttöön, lentokoneiden rekisteröintiin jne liittyen, mutta sittemmin myös ympäristön suojelu on otettu mukaan järjestön strategiaan. ICAO-jäsenvaltioita on 191, eli lähes jokainen YK-jäsenvaltio kuuluu myös ICAO:oon. Järjestön tarkoitus ja toiminta on määritelty niin sanotussa Chicagon sopimuksessa vuodelta 1944. ICAO on siis vuoden itse YK:ta vanhempi - asia josta täällä ollaan varsin ylpeitä. Järjestön päämaja sijaitsee Montrealissa, jonka lisäksi aluetoimistoja on lähes joka mantereella, Euroopan toimisto löytyy Pariisista. Työntekijöitä sihteeristössä on kokonaisuudessaan noin 600.

YK:n toiminnan suuret linjat päätetään yleiskokouksessa, näin myös ICAO:ssa. Erona emojärjestöön täällä yleiskokoukset järjestetään vain kolmen vuoden välein, seuraavan ollessa syksyllä 2016. Tapahtumana yleiskokous on massiivinen, kaksi viikkoa kestävä kestittämisen ja neuvottelemisen putki, jonka aikana päätetään mihin suuntaan lentoliikennettä seuraavien kolmen vuoden aikana viedään. Seuraavassa yleiskokouksessa tulisi tehdä merkittäviä päätöksiä lentoliikenteen päästöjen vähentämisen suhteen (josta lisää alempana); juuri seuraavaa yleiskokousta ajatellen itsekin täällä työskentelen.

Kuten kuvitella saattaa, ICAO-sihteeristössä on väkeä töissä kirjaimellisesti maailman joka kolkasta. ICAO:n ympäristöosaston johtaja on Brasiliasta, oma lähin esimieheni japanilainen, työtovereita ainakin Saksasta, Ranskasta, Kanadasta, Sveitsistä, Jenkeistä, Keniasta ja Indonesiasta. Oman erityispiirteensä touhuun tuovat kansalliset delegaatiot, lähes jokainen jäsenvaltio on edustettuna Montrealissa delegaation kautta. Suomi kuuluu Pohjoismaiden, Viron sekä Latvian muodostamaan Nordicao-nimiseen delegaatioon, joka ajaa Suomenkin etua yleiskokousten välisenä aikana. Suurin osa delegaatioista sijaitsee samassa rakennuksessa sihteeristön kanssa, mikä helpottaa tiiviiden yhteyksien ylläpitoa. Edunvalvonnan lisäksi delegaatiot auttavat sihteeristössä työskenteleviä kansalaisiaan kaikenlaisissa käytännön asioissa, Nordicaosta saa esim. virallisia käännöksiä suomenkielisistä dokumentetista. Ja onhan se kiva käydä välillä kahvittelemassa pohjoismaisessa seurassa.

Kahvia kuluu matkalla kohden kestävyyttä.

Aamuruuhkassa ei eksy, kun metroasema on nimetty työpaikan mukaan.

Työtehtäväni täällä liittyvät lentoliikenteen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. ICAO-jäsenvaltiot neuvottelevat parhaillaan sopimuksesta, joka rajoittaisi kansainvälisen lentoliikenteen päästöjen kasvun vuoden 2020 tasolle. Tavoite saattaa aluksi kuulostaa vaatimattomalta, mutta ottaen huomioon lentoliikenteen verrattain nopean kasvun voitaisiin jo puhua kelpo saavutuksesta. Päästöjen tulisi taittua teknologian kehityksen (paremmat lentokoneet, tehokkaampi lennonjohto jne), biopolttoaineiden sekä ns. markkinaperusteisten mekanismien avulla. Itse työskentelen etenkin viimeksi mainitun keinon parissa, käytännössä se tarkoittaisi hinnan asettamista lentoliikenteen päästämälle hiilidioksidille. Euroopassa tätä harrastetaan jo; jokainen Euroopan sisäinen lento kuuluu EU:n päästökauppajärjestelmään. Muualla ei ihan näin pitkällä vielä olla, mutta kenties 2016 yleiskokouksen jälkeen kädessä on maailmanlaajuinen sopimus. Juuri EU:n päästökaupan parissa kerryttämiä kokemuksia pyrin nyt tuomaan mukaan ICAO-neuvotteluihin.

Ilmastoneuvotteluja seuranneet saattavat tietää, että marras-joulukuussa on edessä YK:n suuri ilmastokonferenssi Pariisissa. Siellä on tavoitteena solmia jatkoa Kioton pöytäkirjalle, eli käytännössä sopia siitä, kuinka paljon kasvihuonekaasupäästöjä leikataan vuodesta 2020 alkaen. Kioton pöytäkirjan mukaan kansainvälisen lentoliikenteen päästövähennysneuvottelut tulee käydä ICAO:n puitteissa. Taustana tälle on se, että pöytäkirjassa määritellään päästövähennyksien tasoja valtioiden kansallisille päästöille. Maiden rajat ylittävästä toiminnasta, kuten lentoliikenteestä, aiheutuvien päästöjen vähentämisestä tulisi puolestaan sopia asialle paneutuneessa kansainvälisessä järjestössä. Kovin innokas ICAO ei kuitenkaan ole ollut hommiin ryhtymään, ottaen huomioon että Kioton pöytäkirja on vuodelta 1997. Päästörajoitusten nähdään usein tuovan turhia kustannuksia lentoyhtiöille. Selvää on, että vähennyksillä on hintansa. Lentoliikenne teollisuudenalana on kuitenkin pystynyt standardisoimaan toimintaansa kohtuullisen hyvin, miksi se ei siis pystyisi sopimaan tästäkin asiasta. Avainasemassa on kilpailun vääristymien välttäminen - samalla reitillä lentäviä yhtiöitä on kohdeltava tasapuolisesti. Myös valtioiden kyky kantaa vähennyksistä aiheutuva taakka tulee huomioida. Kaikkiin näihin kysymyksiin on kuitenkin jo esitetty tekniset ratkaisut - kyse on enää poliittisesta tahdosta. Kyseessä olisi ensimmäinen kerta, kun yksi teollisuuden sektori tekee keskinäisen sopimuksen päästöjen vähentämiseksi. Sellaista sopimusta olisi kelvannut esitellä Pariisissa muille kansainvälistä toimintaa harjoittaville sektoreille, esimerkiksi laivaliikenteelle! Nyt joudumme odottamaan yli "yleisen" ilmastokokouksen ja katsomaan millaisia vaikutuksia siellä mahdollisesti solmittavalla sopimuksella on lentoliikenteelle. 
Ei mennä kuitenkaan liian syvälle työmurheisiin. Päivät tuppaavat olemaan pitkiä, mutta ICAO tarjoaa työntekijöilleen lukuisia mahdollisuuksia rentoutumiseen. Järjestön työntekijäyhdistys koordinoi monenlaista toimintaa; löytyy oma kuntosali, erilaisia harrasteporukoita, kielikursseja, vastaanottoja ja luonnollisesti tärkeimpänä verovapaa viinakauppa. Lisäksi suurin osa työntekijöistä on muualta tulleita, ja varsin aktiivisia järjestämään yhteistä toimintaa. Jokaiselta löytyy omakohtaista kokemusta maahanmuuttamisen iloista ja suruista, ja hyvä seura yleensä helpottaa sopeutumista.

Blogin seuraavassa osassa luvassa viihteellisempää materiaalia, pysy linjoilla!

Kv-tason lentopalloa pilvenpiirtäjien huomassa.

Kansakunnat käsi kädessä samalla salilla taivuttamassa rautaa.