Kuuma kesä nosti Euroopassa entistäkin vahvemmaksi puheenaiheeksi ilmastonmuutoksen, ja vaikutti että ihmiset olisivat tulleet ilmiöstä entistäkin tietoisimmiksi konkreettisen ilmastoon liittyvän ääri-ilmiön äärellä. Toivottavasti tietoisuus myös kanavoituu parempiin poliittisiin valintoihin tulevaisuudessa.
Kanadassa korkeita lämpötiloja toki päiviteltiin vähintään samalla mitalla, mutta käytännön toimien suhteen on ollut valitettavasti hiljaisempaa. Pääministeri Trudeaun liberaalihallituksen eräs painopiste on asettaa kanadanlaajuinen minimihinta saastutetulle hiilidioksidille, ja tätä tavoitetta keskushallinto on yrittänyt ajaa läpi vaalivoitostaan lähtien vuonna 2015. Tavoitteen toteutuminen näyttää vain yhä epätodennäköisemmältä.
Käytännössä homman tulisi toimia niin, että keskushallinto asettaa minimihinnan hiilidioksidille, ja jokainen Kanadan provinsseista sitten päättää itsenäisesti kuinka hinta viedään polttoaineiden, lämmityksen, jne, hintoihin. Euroopan unionin tapaan, Quebecin ja Ontarion provinssit pyörittävät omia päästökauppajärjestelmiään, joissa yritykset käyvät kauppaa niille allokoiduilla päästöoikeuksilla - siis mitä enemmän yritys vähentää päästöjään, sitä enemmän se voi myydä oikeuksia toisille niitä tarvitseville yrityksille. Tämän lisäksi British Columbia sekä Alberta ovat ottaneet käyttöön hiiliveron, jossa jokaista aiheutettua hiilidioksiditonnia verotetaan kiinteällä summalla, joka esimerkiksi British Columbiassa on tasoltaan 35 Kanadan dollaria vuonna 2018.
Ongelmia on sitten seurannut muiden provinssien kanssa. Keskilännen Saskatchewan on aloittanut oikeustoimet keskushallintoa vastaan; provinssin mukaan keskushallinnolla ei ole oikeutta langettaa minimihintoja hiilidioksidille, mikäli provinssit eivät näin tahdo. Vastustus on lisääntynyt Ontarion suunnalta, jossa kesällä valittu konservatiivinen aluehallinto provinssin pääministeri Doug Fordin johdolla on jo ehtinyt ilmoittaa lopettavansa provinssin päästökauppajärjestelmän. Kanadan suurimman provinssin vetäytyminen ilmastotoimista olisi erittäin suuri isku Kanadan ilmastotavoitteiden kannalta.
Provinssien tulisi ilmoittaa keskushallinnolle syyskuuhun mennessä toimenpiteensä hiilidioksidin hinnoittelemiseksi. Nykymenolla Kanadassa (ja muualla) päästään vielä kokemaan yhä vaan kuumenevia kesiä.
 |
| Taiteilijan näkemys Trudean ja Fordin ilmastoyhteistyöstä |
***
Toinen merkittävä, ja huomattavasti iloisempi, kesäuutinen Kanadan suunnalta on ollut viihdekäyttöön tarkoitetun kannabiksen laillistavan lainsäädännön hyväksyminen 19 kesäkuuta. Liberaalihallituksen toinen suuri vaalilupaus hiilidioksidin hinnoittelun ohella toteutui pitkällisen prosessin päätteeksi, kun senaatti vihdoin hyväksyi lakiehdotuksen äänestyksessään. Näin Kanadasta tulee mailman toinen valtio Uruguayn jälkeen, joka laillistaa kyseisen aineen käytön kansallisesti.
Päätöksen käytännön merkityksestä tiedetään vielä melko vähän. Laki tulee voimaan 17 lokakuuta, ja tämä on siis päivämäärä, jolloin koko maassa voi myydä ja ostaa kannabista laillisesti viihdetarkoituksiin. Jokaisen provinssin on kuitenkin laadittava oma kannabiksen myyntiä sääntelevä lainsäädäntönsä ennen lain voimaantuloa, eli vaikka myynti on vapautettu koko maan tasolla, provinssien on erikseen päätettävä siitä, kuinka käytännön järjestelyt tullaan hoitamaan. Esimerkiksi Quebecissä perustetaan erillinen virasto (Société Québécoise du Cannabis (SQDC)) hoitamaan jakelua, ja vuoden loppuun mennessä tulisi olla auki noin 20 SQDC-kauppaa, joiden kautta kannabiksen jakelu siis hoidetaan Quebecissa. Muilla provinsseilla on vastaavat järjestelynsä.
Myös kotikasvatuksen sallimisen suhteen tulee olemaan eroja provinssien välillä. Quebec ei tule sallimaan lainkaan kotikasvatusta, kun taas eräissä muissa provinsseissa tulee olemaan sallittua kasvattaa rajallinen määrä omaan käyttöön. On myös huomattava, että kannabiksen siirtelyyn provinssien välillä sovelletaan olemassa olevaa lainsäädäntöä, eikä kannabiksen tuominen rajan yli toisesta provinssista ole siis sallittua.
Mitä tästä kaikesta sitten seuraa? Lisääntyykö huumeriippuvuus ja johtaako kannabiksen laillistaminen myös kovien huumeiden yleistymiseen. Oma yhteenvetoni on, että yksilön kannalta nykytilanne ei tule muuttumaan kovinkaan paljoa. Kannabiksen käyttö on Kanadassa hyvin suosittua jo entuudestaan, ja aineen laillistaminen tuskin lisää sen käyttöä huomattavasti. Laillistamisen positiivisena puolena on myynnin tuominen valtion kontrollin piiriin, joka tuo luonnollisesti verotuloja valtion kassaan ja vie tulonlähteen rikollisjärjestöiltä. Lisäksi lisensoiduilta tuottajilta tuleva tavara on laatutarkastusten piirissä, joten kuluttaja voi olla varmempi tavaran laadusta; myös kulutuksen tasosta tullaan saamaan luotettavaa tietoa kun jakelu on kontrolloitua.
Kanadassa odotetaan kannabiksen laillistamisen luovan aivan uuden ja kukoistavan teollisuudenalan. Maahan onkin syntynyt valtava pöhinä kannabis-yritysten ympärille, joista suurimmat ovat jo listautuneet Toronton tai New Yorkin pörsseihin. Kanadan kannabisfirmoista suurin, Canopy Group, on yli viisinkertaistanut markkina-arvonsa viimeisen vuoden aikana. Odotukset laillistamisen suhteen ovat siis kovat muuallakin kun tavaran kuluttajien keskuudessa.
Jotkut alaa aktiivisesti harrastavat ovat vastustaneet laillistamista väittämällä, että seurausena on tuotteen hintojen nousu ja saatavuuden rajoittaminen (!). Nykyinen hintataso kun on sitten ainakin suurissa kaupungeisssa ilmeisesti varsin edullinen, ja ainakin Montrealin kaduilla yleisin vastaantuleva tuoksu on juurikin pilven imelä tuulahdus. Kannabiksen laillistamisen jonkunlaisena lieveilmiönä on jo havaittu jengiväkivallan lievä kasvu; nykyiset tavaran toimittajat (joista suurimpia lienevät paikalliset moottoripyöräjengit) kun joutuvat etsimään uusia tulonlähteitä menetettyjen kannabisdollareiden tilalle, ja kyseisten piirien bisnesten uudelleenjärjestelyt harvemmin sujuvat täysin mutkattomasti.
Laillistamisen lopullinen vaikutus tullaan näkemään lokakuun puolivälistä eteenpäin, kun ensimmäiset lailliset kannabiskaupat avaavat ovensa.
