sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Talvipäivitys

Montrealin talvi on sujunut hyvin vaihtelevissa merkeissä; kunnon pakkasjaksoja eikä lumimyrskyjä ole päästy kokemaan muutamaa lyhyttä poikkeusta lukuun ottamatta. Kehnoista keleistä huolimatta viime kuukausien toiminnallinen painopiste on keskittynyt talviurheiluun.

***
Erityisen maininnan arvoisia ovat Kanadan luistelumahdollisuudet. Ottawassa, parin tunnin matkan päässä Montrealista, pääsee testaamaan maailman pisimmäksi mainostettua Rideaun kanavaan tehtyä luistinrataa. Kyseessä on 7,8 kilometriä pitkä yhtenäinen rata, jossa siis luistellaan kirjaimellisti jäätyneessä kanavassa. Kokemus on ihan mielenkiintoinen, kanava on tosin varsin kansoitettu varsinkin viikonloppuisin. Jos luistelu alkaa väsyttää, aina voi pysähtyä yhdelle lukuisista taukopaikoista beavertail-munkille tai tuopille.

Monipuolisemman luistelukokemuksen tarjoaa metsän keskelle rakennettu "labyrintti", jossa luistellaan kapeiden polkujen muodostamassa sokkelossa. Tällaisia paikkoja on Montrealin lähistöllä muutamiakin, ja niissä luisteleminen on ainakin omasta mielestäni kiinnostavampaa kuin aukealla ja ruuhkaisella kanavalla.

Ja niin, Kanadassa kun ollaan niin lätkä kuuluu tietenkin ohjelmaan. Suomessa tästä harrastuksesta tuli pidettyä taukoa jokunen vuosi, mutta täällä kansallisuuden tuoma paine on ollut liikaa, ja olen päätynyt pääasiassa ranskalaisista maahanmuuttajista koostuvaan jengiin pelailemaan. Niin kovasti kun taistelenkin jalkapalloyhteiskunnan puolesta, niin ulkomailla tulee välillä toimia helpoimman mukaan ja vahvistaa tiettyjä stereotypioita. Kuvittelisin että kokemus on samansuuntainen kuin Aurinkokuningas Tammisella hänen valmentaessaan Ranskan maajoukkuetta; tämän porukan pyörittäminen kentällä on hyvin helppoa. Ihan hyvästä treenistä viikottaiset pelit kuitenkin käyvät, ja rauhallinen kertaus tulee tarpeeseen mahdollista kovempiin (kanadalaisista pelaajista koostuviin) liigoihin siirtymistä varten.

Luistelun lisäksi laskettelu on paikallisten suosiossa, ja Montrealin ympäristössä onkin lukuisia keskuksia laskemista harrastaville. Itse en ole koskaan ollut ihmeellinen laskija, mutta tulipa sitäkin täällä kerran kokeiltua. Lähistön vuorista kenties paras ja tunnetuin on Mt. Tremblant, joka lähes 100 rinteellään käy jo ihan uskottavasta hiihtokeskuksesta. Mielenkiintoista on, että murtomaahiihto ei täällä ole läheskään niin suosittua kuin Suomessa, vaan hiihtäminen viittaa lähes poikkeuksetta lasketteluun.

Puolivälissä Rideaun kanavaa

Metsässä riittää polkuja valittavaksi

Mt Tremblantilla aurinkoa ja puuteria piisaa
Maassa maan tavalla ((c) Julia Poyet)

***

Luistelu- ja hiihtohommien lisäksi aikaa on viime kuukausina vienyt ranskanopiskelu, joka onkin sitten haastavuudeltaan aivan eri kategoriassa talvilajeihin verrattuna. Kaksi iltaa viikosta vievät kurssit ovat olleet tähän asti varsin intensiivisiä kokemuksia, mutta hyvällä tavalla. Ei kai sitä kieltä opi kuin pänttäämällä. Täällä ollessa on kyllä oppinut arvostamaan suomalaisen opetuksen laatua; kielikurssien taso vaihtelee hyvin paljon opettajan mukaan, ja heitä on tullut vastaan erinomaisesta täydelliseen amatööriin. Kielikoulut eivät ole ymmärtäneet, että pelkkä ranskan kansalaisuus ei välttämättä tee henkilöstä pätevää ranskan opettajaa... Kaupungin kaksikielisyys ei myöskään aina täysin kannusta ranskan käyttöön; jos kerran englannillakin pärjää, niin miksi edes yrittämään. Sen verran olen kuitenkin edistynyt, että kaupassa ja ravintolassa ihan perusjutut onnistuu jo melko hyvällä prosentilla ranskaksikin.

***

Talvi on myös otollista aikaa museovierailuille. Pääkaupunki Ottawa on samalla myös Kanadan museokeskittymä. Kun Ottawan museot on käyty läpi, voi ajaa puolisen tuntia kaupungin ulkopuolelle kylmä sota -museoon, joka toimii 60-luvulla rakennetussa bunkkerissa. Paikka on leikkisästi nimetty "Diefenbunkeriksi" kompleksin rakennuttaneen pääministeri Diefenbakerin mukaan.

Diefenbunkeriin olisi kriisin syttyessä evakuoitu koko hallitus, johtavat virkamiehet ja muuta yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittistä henkilökuntaa, yhteensä noin 500 henkeä. Kolmikerroksiseen bunkkeriin olisi sullottu kaikki keskushallinnon keskeiset toiminnot: hallitus ja ministeriöt, armeijan johto, tiedustelupalvelu, keskuspankki kultavarastoineen, yleisradio jne.

Bunkkeria ei onneksi koskaan tarvittu, ja ainoa paikan päällä käynyt pääministerikin (Pierre, nykyisen pääministeri Justinin isä) leikkasi Diefenbunkerin rahoituksen vierailunsa jälkeen. Bunkkeri suunniteltiin ydinsodan kestäväksi, mutta täytyy sanoa, että kotimaiset graniittiin louhitut väestönsuojat vaikuttavat näin maallikon silmiin uskottavimmilta - Diefenbunker kun on rakennettu vain noin kymmenen metrin syvyyteen heppoisan mäennyppylän alle.

Tästä huoneesta olisi johdettu Kanadaa keskellä ydinsotaa

Ministeritkään eivät olisi tilalla juhlineet