Vuodatuksen saattelemana on myös hyvä siirtyä vanhan mantereen puolelle viettämään joululomaa. Blogi palaa levänneenä uusin aihein uuden vuoden puolella. Rentouttavaa joulua ja erinomaista uutta vuotta kaikille uskollisille lukijoille!
Pankkijärjestelmä
On uskomatonta, että näinkin kehittyneessä maassa maksujärjestelmä perustuu vieläkin suurimmaksi osaksi paperille. Enkä nyt tarkoita käteistä, vaan shekkejä. Suurimmat maksut, esim. vuokra, maksetaan yleisesti näillä lapuilla. Tämä ei oikein mahdu päähäni aikana, jona tekniset ratkaisut vaikkapa puhelimella maksamiselle ovat arkipäivää. Liksa sentään onnistutaan maksamaan suoraan tilille ilman shekkejä. Sen verran pankkisektori on täällä osoittanut innovatiivisuuttaan, että älypuhelinsovelluksella voi lunastaa shekkejä itselleen.
Verkkopankki kyllä tunnetaan, mutta maksaminen sen avulla on onnistuttu tekemään hyvin hankalaksi. Vastaanottajan tilinumeron tietäminen ei riitä, vaan sen lisäksi maksutapahtuman läpivienti vaatii salasanan lähettämistä vastaanottajalle sähköpostilla tai tekstiviestillä. Esim. firmojen asiakaspalveluiden kanssa on mukava ja nopea asoida näissä salasana-asioissa.
Sen verran tunnustusta täytyy shekeille antaa, että onhan oma shekkivihko aika päheä ilmestys. Uskottavuus on taattu kun sellaisen vetäisee näyttävästi esille julkisella paikalla. Voihan se sittenkin olla, että näitä vanhan maailman reliikkejä tulee ikävä Suomessa.
 |
| Käypää valuuttaa |
Verot, kuitit, tipit
Toinen rahaan liittyvä outous on edessä kun vihdoin saat sen maksun suoritettua. Kaupan hyllyssä ilmoitettu hinta ei suinkaan ole sama, jonka joudut kassalla maksamaan, vaan vero lisätään hintaan vasta tiskillä. Kuten shekitkin, tämä kulttuuri on ilmeisesti jenkkien vaikutusta, enkä ole vielä kuullut yhtäkään järkevää selitystä verojen piilottamiselle hinnoista. Kun olet jokseenkin oppinut lisäämään päässäsi 15 prosenttia veroa hintoihin, tulee yleensä eteen kauppa (esim. paikallinen Alko), jossa verot ovatkin mukana listahinnoissa.
Kolmas etelänaapurin tuoma hienous on tippikulttuuri. Se otetaan täällä hyvin vakavasti. 15 prosenttia on minimimäärä tipata ravintoloissa, baareissa, takseissa jne. Jos tippi pääsee unohtumaan, siitä kyllä muistutetaan ja nopeasti. Hyvästä palvelusta tippiä antaa mielelään, varsinkin kun ravintoloiden yleinen hintataso on edullinen, mutta kun sitä odotetaan maksettavan vaikka palvelu olisi luokatonta. Myös päässälasku saa lisää harjoitusta, kun listahinnan ja verojen päälle saa vielä hahmotella tipin, joka toki lasketaan verottomasta hinnasta, eikä laskun loppusummasta.
 |
| Mitähän siitä tuli oikein maksettua? Vaikka kuitti näin vaittääkin, oikea vastaus ei ole 50,25 $ |
Roskat
Roskien vienti on hyvin pieni arkinen asia, joka laittaa kuitenkin hiertämään yllättävän kovasti. Täällä ei nimittäin ole lainkaan yhdentekevää, milloin roskat saa kämpästä pois viedä. Ainakaan omalla asuinalueellani oskakatoksia tai talonyhtiön yhteisiä roskiksia ei ole, vaan roskat jätetään kadunvarteen, josta roska-auto ne hakee määrättyinä aikoina. Esimerkiksi kotikadullani tavalliset kotitalousjätteet tulee jättää (pakattuna) kadulle maanantaisin ja torstaisin klo 17-20 sekä kierrätettävät materiaalit tiistaisin klo 16-19. Näiden aikarajojen rikkojia uhataan tuntuvilla sakoilla, joskaan ihan vielä ei ole selvinnyt miten sääntöjä valvotaan - roskat kun voi aina käydä heittämässä naapuritalon edustalle. Aikarajat luonnollisesti aiheuttavat ongelmia, jos tulee tehtyä vähänkään pidempää päivää töissä. Tai jos vaikka haluaa harrastaa jotain tiistai-iltaisin, jolloin kierrätys ei vain liene sinua varten.
Paljastettakoon, että itse tulee aika usein jätettyä roskasäkit kadulle aamulla töihin lähtiessä. Toistaiseksi ei ole sakkoja näkynyt, tulee vain muistaa silputa kirjeet yms. osoitteen paljastavat dokumentit huolella ennen roskiin laittoa, jottei roskispoliisi löydä yhteystietoja väärin laitettujen roskien seasta. Tällaistakin kuulemma ilmenee.
 |
| Kunnolla ne roskat tai tulee penalttia |
Metro
Montrealin metro on varsin kätevä keino liikkua ympäri kaupunkia. Sen ovat muutkin huomanneet, sillä metro on aina täynnä, kellonajasta riippumatta. Pahimpia ovat tietenkin ruuhka-ajat, jolloin metron kyytiin saa tosissaan jonottaa. Metro otettiin käyttöön 60-luvulla, ja vaikuttaa ettei sille sen koommin ole juuri mitään tehty. Mielenkiintoinen yksityiskohta metrovaunuihin liittyen on se, että ne kulkevat kumipyörillä. Ainanaan junien melutasoon tällä ei kuitenkaan ole vaikutusta, sillä vaunut ovat eritäin äänekkäitä. Toinen jännä yksityiskohta on metron lämpötila. Metrovaunut ovat nimittäin varmasti ainoita paikkaja, joissa ei ole ilmastointia. Tästä johtuen vaunut ovat kesäisin paitsi meluisia myös hyvin lämpimiä. Lämpö ei kuitenkaan rajoitu pelkästään kesäaikaan, vaan koskee myös talvea, mikä on tietenkin osittain tervetullutta ankarissa talviolosuhteissa. Talvitakissa metrossa matkustaminen on kuitenkin tuskaisa kokemus sekin.Oma lukunsa ovat metroasemien ovet. Ilmeisesti talvesta johtuvista syistä oviratkaisuksi on valittu raskas, heilurityyppinen metalliovi. Missään en ole nähnyt vastaavia, ja ainakin edellä linkatun jutun perusteella kyseessä on varsin arvokas ratkaisu, jolla en epäile olevan mitään tekemistä Quebecin rakennusteollisuuden ominaispiirteiden (=korrupio) kanssa. Terveelle nuorelle henkilölle ovista kulkeminen käy kelpo voimaharjoituksesta, en uskalla kuvitella miten lapset, vanhukset tai esimerkiksi pyörätuolilla kulkevat asian kokevat.
Jonotuskulttuuri
Viimeinen huomio koskee jonottamista. Ihmiset nimittäin todella tykkäävät jonottaa täällä. Tai en tiedä tykkäävätkö, mutta ainakin viettävät suuren osan elämästään jonoissa. Eikä suurimmassa osassa tapauksia käsittääkseni ole edes kyse ilmaisista ämpäreistä, joita olen kuullut esim. Suomessa jonotettavan innolla.Jonot ovat jonkinasteinen mysteeri, sillä kaupoissa ja liikkeissä on yleensä paljon henkilökuntaa, josta voisi olettaa että palvelu sujuisi nopeasti. Palvelua itse ostopäätöksen tueksi saakin erinomaisesti, mutta kassan kautta kulkeminen ottaa aikansa. Kassalla käydään vielä usein jonkinlaista neuvottelua hinnasta, säästä, lapsista, koirista tai mistä lie, mikä tietenkin on outoa ja tarpeetonta suomalaiselle. Toinen hassu esimerkki on matkakortin lataaminen. Kortti tulee ladata aina erikseen jokaista kuukautta varten, ja latauksen voi suorittaa (jopa!) kymmenen päivää ennen kuun vaihdetta. Anteliaasta ennakointimahdollisuudesta huolimatta latauspisteille on valtavat jonot joka kuun ensimmäisenä päivänä. Tulkitsen tämän synnynnäiseksi mieltymykseksi jonottamista kohtaan.
