Pohjois-Amerikan Kanarialla

Kovan duunin lomassa pitää muistaa lomaillakin. Pohjois-Amerikan turistivirrat noudattavat Euroopasta tuttua kaavaa: pohjoisesta lennetään etelän aurinkokohteisiin Floridaan, Meksikoon tai Karibialle lomailemaan. Mikäpä sen mukavampaa kun istua nelisen tuntia koneessa ja olet tropiikissa? Blogi kävikin pakenemassa marraskuuta Karibian maisemissa.

Ei ollut sattumaa, että paikaksi valikoitui St. Maartenin saari Karibian koilisosassa. Aktiivisimmat lukijat saattavat tietää, että lentokoneet ovat lähellä sydäntäni, ja kenties on parasta antaa kuvien puhua puolestaan.

You´ve been warned 

Ekat pilvisen päivän koneet

Biitsibaari palvelee

Välillä toki hieman rommia

Ja Yatzya!

Sikareita unohtamatta

Ja takas rannalle!

Viikonlopun huipentumana luonnollisesti KLM:n 747 tulee laskuun rannan yli

Hatussa pitelemistä kun 300 tonnia alumiinia lentää 15 metriä pään yli

Biitsillä kannattaa olla tarkkana kun samat 300 tonnia työnnetään takaisin ilmaan

Hallinnollisesti St. Maartenin saari on järjestetty mielenkiintoisella tavalla. Saari on nimittäin jaettu kahtia Alankomaiden ja Ranskan kesken ja on tiettävästi ainoa paikka, jossa kyseisillä valtioilla on yhteistä maarajaa. Näistä jutuista kuitenkin ehkä lisää joskus toiste.

Kanadan vaalit: punainen aalto

Kanadassa järjestettiin parlamenttivaalit 19.10. Blogimme seurasi luonnollisesti kosketusetäisyydeltä kampanjointia ja analysoi vaalien lopputuloksen sekä vaikutukset Kanadan politiikalle.

Vaalijärjestelmä

Alkuun lienee hyvä kerrata perusasiat Kanadan vaalisysteemistä, joka poikkeaa suuresti Suomessa käytössä olevasta suhteellisesta vaalitavasta. Täällä kansanedustajat valitaan brittityyppisellä enemmistövaalitavalla, eli puolueet asettavat vaalipiiriin vain yhden ehdokkaan. Eniten ääniä saanut ehdokas valitaan parlamenttiin. Ehdokkaan yhteys vaalipiiriinsä on voimakas, ja hallituksen äänestäjiltä saama mandaatti yleensä vahva. Järjestelmä on varsin simppeli esimerkiksi suomalaiseen systeemiin verrattuna, jossa vaalipiiristä valitaan useita edustajia ja ehdokkaiden järjestys määräytyy vertailulukujen mukaan. Systeemin huonot puolet on myös helppo hahmottaa: äänestäjien vallinnanvapaus rajoittuu yhteen ehdokkaaseen per puolue, joten kampanjointi keskittyy vahvasti henkilöiden ympärille. Suurimmassa osassa vaalipiireistä valtaosa äänistä menee hukkaan, koska valittava ehdokas ei yleensä saa yli puolta äänistä. Järjestelmä johtaa lisäksi helposti kaksipuoluejärjestelmään (Kanadassa tosin vähemmissä määrin kuin UK:ssa tai USA:ssa), minkä voidaan sanoa heikentävän edustuksellisuutta. Myös pienten puolueiden on erittäin vaikea päästä edustetuiksi parlamenttiin. 

Kanada on kaksipuoluejärjestelmä siinä mielessä, että jokainen maan pääministereistä on tullut joko konservatiivi- tai liberaalipuolueesta. Kolmanneksi suurin puolue on perinteisesti ollut New Democratic Party (NDP), joka Suomessa vertautuisi lähinnä sosialidemokraatteihin. Näiden lisäksi kansanedustajia on Quebecin provinssin asemaa ajavalla Bloc Quebecoisella (BQ) sekä vihreillä. Parlamenttipuolueiden lisäksi rekisteröitynä on parisenkymmentä pientä puoluetta, joiden menestys vaaleissa ei ole kuitenkaan ollut merkittävää.

Asetelma ennen vaaleja

Vaaleihin tultiin tilanteessa, jossa Stephen Harperin johtama konservatiivipuolue oli hallinnut Kanadaa vuodesta 2006 asti. Edellisissä vaaleissa vuonna 2011 konservatiivit olivat voittaneet ehdottoman enemmistön parlamenttiin, tarkoittaen siis, että puolue pystyi tekemään päätöksiä ilman muiden puolueiden apua. Vuodesta 2006 vuoteen 2011 konservatiivit olivat johtaneet maata vähemmistöhallituksilla, neuvotellen asiakysymyksestä riippuen oppositiopuolueiden tuen lakihankkeilleen.

Kampanjassaan konservatiivit tukeutuivatkin kokemukseen, Justin Trudeaun johtamat liberaalit ja Thomas Mulcairin NDP puolestaan pyrkivät tarjoamaan vaihtoehdon Harperin politiikalle. Tärkeimpiä teemoja kampanjan aikana olivat mm. talous (Kanadan talous on kutistunut kuluvan vuoden aikana), verotus, maan infrastruktuurin parantaminen, kansallinen turvallisuus, ympäristökysymykset sekä yllättäen kampanjan loppupuolella esiin noussut kysymys naisten oikeudesta käyttää huntua (niqab) kansallisuuden tunnustamisseremoniassa. Viimeksi mainittu kysymys oli konservatiiveille hankala, sillä konservatiivihallitus oli kieltänyt hunnun käyttämisen kyseisessä tilaisuudessa muutama vuosi sitten. Korkein oikeus totesi kuitenkin vaalien alla kiellon olevan laiton ja vastoin uskonnonvapautta. Etenkin liberaalit käyttivät päätöstä hyväkseen vaalikampanjassaan konservatiiveja vastaan.

Muissa teemoissa konservatiivit lupasivat verokevennyksiä, panostusta terrorismin torjuntaan sekä edistää öljyputken rakentamista Albertan öljykentiltä Yhdysvaltoihin. NDP ajoi hieman yllättäen tiukkaa julkisen talouden tasapainottamista, rahat tähän otettaisiin mm. yritysveroja kiristämällä. Liberaalit puolestaan panostaisivat valtaan päästessään julkisen infrastruktuurin parantamiseen ja tämän toteuttamiseksi ottaisivat valtiolle lisää velkaa sekä kiristäisivät rikkaiden verotusta. Konservatiivit olivat muita puolueita valmiimpia jatkamaan terrorismin vastaista taistelua Kanadan rajojen ulkopuolella; liberaalit ja NDP vetäisisivät kanadalaiset joukot pois taistelusta Islamilaista valtiota vastaan. Ympäristökysymysten suhteen konservatiivihallinto oli jo aiemmin sitoutunut 30 prosentin päästövähennyksiin vuoteen 2030 mennessä, konkreettisia toimenpiteitä tavoitteen saavuttamiseksi ei kuitenkaan ole esitetty. NDP kampanjoi selkeimmin kansallisen päästökauppajärjestelmän puolesta, liberaalit kannattivat myös kansallista päästöjenvähennystavoitetta, mutta käytännön toimenpiteet jäisivät provinssien hoidettaviksi. Liberaalit lupasivat lisäksi käyttää kymmenen vuoden aikana 20 miljardia (!) Kanadan dollaria "vihreään infrastruktuuriin", mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Niin kuin usein vaaleissa, päällimmäinen teema kampanjoinnissa oli kuitenkin kysymys muutoksesta: konservatiivien kokemus vastaan kahden haastajapuoleen tarjoama vaihtoehto. Halutaanko jatkaa vanhoilla naamoilla, vai kierrätetäänkö vallanpitäjiä? Vaihtoehdot eivät poikenneet toisistaan ainakaan vaalisloganeiden perusteella: NDP:n johtolauseena kulki "Ready for Change", kun taas liberaalit mainostivat olevansa "Real Change".

Tulokset

Muutoshan sieltä saatiin. Ja se muutos on liberaalinpunainen. 

Mr Trudeau. New hope?

Yllä olevassa, Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n sivustolta lainatussa, kuvassa on esitetty paikkojen ja äänien jakautuminen vaalituloksen mukaan. Liberaalit saavuttivat lopulta ennakko-odotuksia suuremman voiton, ja varmistivat yksinkertaisen enemmistön parlamenttiin. Konservatiivit tulivat kakkoseksi ja NDP menetti alkukampanjan aikana povatun johtoasemansa päätyen kolmanneksi. Näiden lisäksi BQ ja vihreät saivat kansaedustajia parlamenttiin. 

Muutokset puolueiden paikkajaossa ja kannatuksessa edellisiin vaaleihin verrattuna olivat massiivisia. Liberaalit nostivat paikkamääränsä 34:stä 184:ään (yhteensä paikkoja jaossa näissä vaaleissa oli 338) ja äänimääränsä 2,8 miljoonasta 6,9 miljoonaan. Konservatiivit menettivät 67 paikkaa, mutta vain reilut 200 000 ääntä. NDP:n kannatus väheni reilut miljoona ääntä ja 59 paikkaa. Mielenkiintoinen tapaus on BQ, jonka ääniosuus ja absoluuttinen äänimäärä vähenivät, mutta paikkamäärä kasvoi neljästä kymmeneen. Äänestysaktiivisuus on ollut täälläkin laskusuunnassa, näissä vaaleissa aktiivisuus kuitenkin nousi: uurnilla kävi 68 % äänioikeutetuista, mikä on seitsemän prosenttiyksikköä enemmän kuin neljä vuotta sitten. 

Ääniosuuden ja paikkamäärän välinen ero selittyy Kanadan vaalijärjestelmällä. Ratkaisevaa on voittaa vaalipiiri ja saada edustaja läpi, ei välttämättä kerätä valtakunnallisesti eniten ääniä. Vastaavia esimerkkejä löytyy esim. Yhdysvaltojen presidentinvaaleista, joissa eniten ääniä kerännyt ehdokas ei suinkaan tule aina valituksi. Osaltaan kasvaneita paikkamääriä selittää myös kokonaispaikkamäärän kasvu. Väestönkasvuun perustuvien ennusteiden vuoksi provinssien paikkamääriä muutettiin, ja näissä vaaleissa oli jaossa 30 kansanedustajanpaikkaa enemmän kuin edellisissä vaaleissa. 

Montrealin tulokset eivät juuri poikenneet valtakunnallisista tuloksista. Liberaalit voittivat suurimman osan vaalipiireistä, NDP:n ja BQ:n ottaessa muutamia hajapiirejä enimmäkseen kaupunkia ympäröivistä lähiöistä ja maaseudulta. BQ saavutti suurimman osan kymmenestä paikastaan Montrealin ympäristöstä. Merkillepantavaa on myös, että kolmen suuren puoleen puheenjohtajista kaksi oli ehdolla Montrealissa. Pääministeri Trudeaun lisäksi NDP:n johtaja Thomas Mulcair meni täältä läpi. BQ:n puheenjohtaja Gilles Duceppe oli ehdolla omassa piirissäni, mutta hävisi toistamiseen NDP:n ehdokkaalle. 
 

Montreal on punainen

Vaalipiirini NDP-edustaja piti pintansa liberaalissa vyöryssä. Kansalainen muistuttanut vaaliteemoista. 

Tärkein: mikä muuttuu?

Vaalien jälkeen tietenkin olennaisin kysymys on muutos: mitä uutta valitut johtajat tuovat vanhaan verrattuna? Trudean hallitus kasattiin nopeasti, ja se esiteltiin pari viikkoa vaalien jälkeen. 

Ensisilmäyksellä hallitus vaikuttaakin varsin liberaalilta. Puolet ministereistä on naisia, samalla kun kansanedustajista naisia on vain 26 %. Hallituksen keski-ikä on nuorehko 51 vuotta, nuorimman ministerin ollessa 30-vuotias. Uusi urheilu- ja vammaisuusministeri Carla Qualtrough on mitalisti paraolympialaisista. Hallituksessa on myös kaksi Kanadan alkuperäiskansojen edustajaa, ja viisi etnisten vähemmistöjen edustajaa, mm. puolustusministeriksi valittu "badass" sikhi Harjit Sajjan. Quebecissa tietenkin ollaan tyytyväisiä siihen, että pääministerin lisäksi provinssista valittiin kuusi ministeriä uuteen hallitukseen. Kolme heistä on Montrealista, mukaan lukien liikenneministeri ja entinen astronautti Marc Garneau, jolla on kunnia olla ensimmäinen kanadalainen avaruudessa. Edelliseen konservatiivihallitukseen verrattuna Trudeaun hallitus on muutenkin alueellisesti monimuotoisempi. 

Merkittävimpiä muutoksiaan Trudeaun hallitus ryhtyy ajamaan mm. verotukseen. Keskituloisten verotus kevenee ja hyvätuloisten verotus puolestaan kiristyy. Vaalilupauksensa mukaisesti Trudeau on valmis ottamaan lisää lainaa laittaakseen maan infrastruktuurin kuntoon. Tämä onkin tervetullut lupaus ainakin Montrealin näkökulmasta; kaupungin tiet, sillat ja sairaalat ovat paikoin järkyttävässä kunnossa. Mielenkiintoista on myös nähdä, ryhtyykö hallitus lupaustensa mukaisesti uudistamaan Kanadan vaalijärjestelmää poispäin First Past the Post -systeemistä, sekä laillistaako Trudeau kannabiksen myynnin. Kannabis on laillistettu eräissä Yhdysvaltain osavaltioissa, ja Kanadassa on seurattu suurella mielenkiinnolla kyseisten osavaltioiden kokemuksia. 

Oman työni kannalta mielenkiintoisimmat teemat Trudeaun valtaan astumisessa koskevat ulkopolitiikkaa sekä ympäristökysymyksiä. Kanadan perinteisesti hyvä kansainvälinen maine on kokenut takapakkia Harperin konservatiivien kaudella. Ulkopolitiikan kulmakiviä ovat olleet USA:n johtaman terrorismin vastaisen sodan tukeminen, YK:n roolin vähättely kansainvälisten asioiden hoitamisessa sekä Israelin tukeminen Lähi-idän konfliktissa. Trudean hallinnon ensimmäisiä toimia oletetaan olevan kanadalaisten hävittäjien vetäminen pois Syyrian sisällissodasta sekä YK-suhteiden uudelleenlämmittäminen. Mielenkiinnolla odotamme millaista suhdetta Trudeau lähtee rakentamaan tärkeimmän ulkovaltakumppanin Yhdysvaltojen kanssa. Voi olla, että lopulta muutokset ovat lopulta pieniä, mutta painotukset Harperin haukkapolitiikasta tulevat varmasti jossain määrin muuttumaan yhteistyötä painottaviksi.

Ilmastonmuutoksen torjuminen on yksi uuden hallituksen keskeisimmistä huolenaiheista. Tarkalla silmällä seuraamme, millaisia kansallisia tavoitteita Kanada tulee päästöjensä vähentämiseksi asettamaan. Kanadan hallituksen esiintyminen Pariisin ilmastokonferenssissa joulukuussa tullee antamaan suuntaa tulevalle. 

Pääministeri Trudeau on 60-, 70- ja 80-luvuilla Kanadan pääministerinä toimineen Pierre Trudeaun poika, mikä on herättänyt keskustelua "Kanadan Kennedy-suvun" synnystä. Justinin (43-v) verrattain lyhyttä poliittista kokemusta on käytetty hänen vastustamiseen, ja väitetty hänen ratsastavan isänsä maineella. Pierre Trudeau on yksi maan historian suosituimmista politiikoista, ja pitkälti hänen kausillaan Kanadasta muokkautui se suvaitsevainen ja monikulttuurinen Kanada, jollaisena maa kansainvälisesti tunnetaan. Poika-Trudeaulla onkin nyt iso näytön paikka. Uuden hallituksen ohjelmassa on paljon yhtäläisyyksiä isä-Trudean hallitusten liberaaleihin arvoihin; nyt on pojan vuoro näyttää onko hänellä muitakin avuja kuin arvokas sukunimi. Näiden vaalien suurin voitto Kanadalle saattaakin yksinkertaisesti olla yleisen henkisen ilmapiirin raikastuminen Harperin öljynhajuisen änkyräkonservatismin jälkeen. 

It looks like Canada again!